– Tilanne on varsin vakaa, kertoo Karviaisen alueen koronatilanteesta tartuntataudeista vastaava lääkäri Niko Partanen.
Edellisviikkoon nähden tilanne ei ole juuri muuttunut – tartuntatautilääkäri tosin huomauttaa, että vielä ei pystytä sanomaan, kuinka vappu vaikuttaa tartuntamääriin.
– Toivotaan, ettei se tule näkymään piikkinä.
Viimeisen kahden viikon aikana Vihdissä on todettu 11 tartuntaa, Karkkilassa 14. Ilmaantuvuusluku kahden viikon ajalta on 100 000 asukasta kohden Vihdissä 38 ja Karkkilassa 161.
Kaikkiaan tapauksia on pandemian ajalta Vihdissä 418, Karkkilassa 180.
Niko Partanen kertoo, että edelleen on 80 prosentissa tautitapauksista tiedossa, mistä tartunta on saatu. Perheen sisäinen tartunta on edelleen tavallisin. Yksityistilaisuudet ovat myös yleisiä tartunnanlähteitä.
Koronatestiin hakeutuneiden määrät ovat taas nousseet hieman viime viikkojen pohjalukemista.