– Vihdissä tartuntamäärät ovat hieman lisääntyneet, Karkkilassa hieman vähentyneet, kertoo tämän hetken koronatilanteesta Perusturvakuntayhtymä Karviaisen tartuntataudeista vastaava lääkäri Niko Partanen.
Partanen sanoo, että ilmaantuvuusluvut ovat vielä liian suuria: Karviainen on ilmaantuvuuslukujen perusteella edelleen leviämisvaiheessa.
Ilmaantuvuusluku Karkkilassa 100 000 asukasta kohden on kahdelta viikolta 115 ja Vihdissä 72. Viimeisen kahden viikon aikana Vihdissä on todettu 21 uutta tautitapausta, Karkkilassa 10. Kaikkiaan pandemian aikana Karviaisessa on todettu 615 koronatartuntaa.
Tartuntoja on viime aikoina saatu erilaisista lähteistä: mm. ulkomaanmatkalta, harrastuksista, päivähoidosta, työstä.
– Tartunnanlähde on jäänyt aiempaa useammin tuntemattomaksi, Partanen kertoo. Hän sanoo lähteen olevan nyt tiedossa noin 70 prosentissa tapauksista.
Tartunnanjäljitystä hankaloittaa se, jos oireiset jättävät käymättä koronatestissä. Partasen kertoo, että tällaisia tapauksia on tullut ilmi useita, kaikissa ikäryhmissä.
– On ollut pieniä oireita, mutta ei olla hakeuduttu testiin ja on oltu jo pidempään tartuttavana, Partanen sanoo ja painottaa: – Muistuttaisin, että testiin on hyvä hakeutua heti, jos on pieniäkin flunssan oireita.
Vaikka nyt keväällä allergiaoireet ovat tavallisia ja liikkeellä on myös normaalia kesäflunssaa, on testissä syytä käydä sulkemassa koronan mahdollisuus pois.
– Koronatestejä on tehty 150 päivässä, viikonloppuna vähemmän, Partanen kertoo.
Hän sanoo, että testimääriä kasvattavat aina joukkoaltistumiset, koska kaikki altistuneet ohjataan koronatestiin tartuntatilanteen kartoittamiseksi.
Viime viikolla tapahtui Nummelassa Kuoppanummen päiväkodissa joukkoaltistuminen. Kaikki päiväkodissa altistuneet kontaktoitiin, asetettiin karanteeniin ja ohjattiin koronatestiin. Päiväkodin toiminta on jatkunut muutoin normaalisti.