Ensi lauantaina 15. toukokuuta Nummelanharjun maastossa pidetään urheilutapahtuma, joka rajoittaa alueen ulkoilukäyttöä koko päivän.
Kyseessä ovat Suomen Aikuisurheiluliiton viralliset maastojuoksun SM-kisat, joihin saavat osallistua vain liiton jäsenurheilijoiksi rekisteröityneet ja kisoihin ennalta ilmoittautuneet juoksijat. Rajoituksista johtuen yleisöllä ei ole pääsyä kisa-alueelle.
Kisakeskuksena toimii Tarmonmajan parkkialue. Se, mukaanlukien majan WC:t, on varattu vain kisan osallistujille ja toimitsijoille. Kisa juostaan pururadan lentokentän puoleisessa maastossa merkityllä radalla. Ulkoilijoita pyydetään välttämään aluetta, jotta kilpailu voidaan käydä läpi jouhevasti.
Kisat järjestetään tiukkojen viranomaissuositusten ja -päätösten puitteissa. Niiden vuoksi yleisö ei pääse seuraamaan tapahtumaa. Lisäksi on lähdöt hajautettu ajallisesti pitkin päivää, jotta ryhmäkoot pysyvät hallinnassa. Kilpailijat ja toimitsijat on ohjeistettu mm. riittävien etäisyyksien, kasvomaskien ja käsidesien käytön osalta.
Ulkoilualuetta käyttävät monenlaiset ulkoilijat: lenkkeilijät, pyöräilijät, kävelijät, koiran ulkoiluttajat ym. Kisajärjestäjänä toimii Vihdin Urheiluveteraanit ry. Seura pahoittelee vaivaa, mikä rajoituksista heille aiheutuu. Toisaalta seura uskoo, että aktiiviset liikkujat löytävät polkuja ja reittejä myös kisa-alueen ulkopuolelta Vihdin ja Nummelan monipuolisista maastoista.