Nummelalainen Jyrki Kivelä ojentaa kätensä Helsingin Kivihaassa ja sairaanhoitaja painaa neulan kyynärtaipeeseen – sadatta kertaa.
Kivelä luovutti verta ensimmäisen kerran 1980-luvun alkupuolella, varusmiespalveluksessa. Toukokuussa 2021 Kivelä on tullut sadanteen verenluovutukseensa.
– Olen tyytyväinen, että sadan luovutuksen tavoitteeni tuli täyteen, mies hymyilee.
Vaikka tavoite täyttyi, ei hän suinkaan aio lopettaa veren luovuttamista.
– Niin kauan jatkan kuin terveys ja ikä sallii. Ajatukseni luovuttamisesta ei ole muuttunut mihinkään. Niin pienellä vaivalla saa niin monelle ison hyödyn, Kivelä sanoo ja toteaa itse haluavansa nimenomaan auttaa apua tarvitsevia.
Jyrki Kivelä kertoo, että alkuun hänen luovutustahtinsa oli verkkainen: hän kävi luovuttamassa kerran tai pari vuodessa. Sittemmin hän kuitenkin lisäsi käyntejä ja on nyt käynyt vuosittain neljästä kuuteen kertaan.
– Pidempiä katkoja ovat aiheuttaneet matkustamiset malaria-alueille, Kivelä toteaa.
Kivelä on matkustellut paljon, mutta ulkomailla hän ei ole käynyt verta luovuttamassa: hygienia ja turvallisuus ovat askarruttaneet.
– Suomessa ei tarvitse pelätä: on puhdasta ja turvallista ja luovuttajista pidetään huolta ja kysellään vointia.
Kotimaassa Kivelä on käynyt verenluovutuksessa ympäri Suomen, eniten luultavasti juuri Kivihaan veripalvelutoimistossa, joka sijaitsi pitkään sopivasti työmatkan varrella.
Hupaisin muisto verenluovutuksista Kivelällä on Nummelan seurakuntakeskukselta, jossa sekä häntä että puolisoa alkoi kerran samanaikaisesti heikottaa.
– Siellä sitten SPR:n vapaaehtoiset leikittivät mukana olleita lapsiamme, kun me makasimme koivet ilmassa tilanteen rauhoittumista odotellen. Syykin selvisi miksi niin kävi – olimme edellisenä päivänä juosseet maratonin, Kivelä kertoo. Rankkojen urheilusuoritusten lisäksi hän neuvoo varomaan myös saunaa luovutuspäivänä.
Sen lisäksi että Kivelä on käynyt luovuttamassa verta, on hän myös ollut järjestämässä luovutustilaisuuksia Pääesikuntaan ja Merisotakoululle ja kannustanut näin muitakin verenluovuttajaksi.
Kivelä haluaakin rohkaista verenluovutusta harkitsevia.
– Jopa piikkikammoinen voisi täällä päästä kammostaan. Nämä hoitajat osaavat hommansa niin hyvin, että piikki ei tunnu lainkaan, Kivelä sanoo. – Aikoinaan eniten sattui se sormenpäähän iskettävä metallikappale ennen verinäytettä. Nyt sekin on huomaamaton piikki.
Kivelä huomauttaa myös, että ajanpuute ei ainakaan ole peruste olla luovuttamatta, niin lyhyen aikaa tapahtuma kestää.
– Pieni vaiva ja vaaraton tapahtuma, mutta suuri apu verta tarvitseville, sata kertaa verenluovutuksessa käynyt Jyrki Kivelä summaakin.