Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdin kunta ja Karviainen suunnittelevat yhteistä digineuvontaa kunnanvirastolle

Digineuvonta: Tarve kasvussa, kertoo ViaDia-senioritalo. Vihdin kunta ja Karviainen suunnittelevat yhteistä digineuvontaa kunnanvirastolle.

Ikäihmisten digineuvonnan tarve on suuri Vihdissä. Monien yhdistysten järjestämä maksuton atk-vertaistuki on ollut tauolla koronan takia yli vuoden. ViaDia-senioritalossa Nummelan keskustassa maksutonta digi- ja palveluohjausta on annettu koko ajan ajanvarauksella, ja asiakasmäärä on kasvanut tasaisesti.

– Olemme tosi huolissamme, miten ikäihmiset pärjäävät. Tämä digineuvonta ei alunperin kuulunut ohjelmaamme, mutta olemme vastanneet tarpeeseen, ja meitä tarvitaan yhä enemmän, kertovat seniorityövastaava Tiina Martin ja maaliskuussa aloittanut mediasuunnittelija Laura Rantanen-Martin ViaDiasta.

– Meillä on suunnitteilla digiohjausryhmä, kunhan kokoontumisrajoitukset helpottuvat. Mietitty on myös sitä, miten kirkonkyläläisiä saisi kuljetettua tänne, mutta asia on kesken. Sitä ennen: soittakaa meille!

Tilanne ja tarve on tiedostettu sekä Vihdin kunnassa että sote-kuntayhtymä Karviaisessa, kertovat kunnan hallintojohtaja Noora Nordberg ja Karviaisen johtaja Timo Turunen.

– Digituen järjestäminen on ollut esillä, mutta toistaiseksi tyssännyt resurssikysymykseen, sanoo Nordberg.

– Digineuvonnan toteuttamiseen meillä on suunnitelmia. Vihdissä olemme saaneet kevään aikana keskitettyä aikuissosiaalityön, vammaispalveluiden ja ikäihmisten sosiaalityön palvelupisteet kunnanvirastolle. Virastotalolle on keskitetty nyt laajasti kunnan palveluita ja sosiaalipalveluita, mikä mahdollistaa kunnan ja Karviaisen yhteisen digineuvonnan kehittämisen, selvittää Turunen.

Tuli huijausviesti. En käytä sähköpostia enää.

Raija Arho, Nummela

Myös muilla asiakasryhmillä kuin ikäihmisillä on tarvetta henkilökohtaiseen apuun esimerkiksi hakemusten tekemisessä verkossa.

– Jos asiakkaalla ei ole pankkitunnuksia, hän ei voi tehdä useissa tapauksissa sähköisiä hakemuksia, Turunen muistuttaa.

– Toimeentulotuen ja asunnon hakemisessa avustamme asiakkaita: muun muassa kotikäynneillä työntekijät ovat yhdessä asiakkaan kanssa tehneet hakemuksen.

ViaDia-senioritalossa Tiina Martin antaa palveluohjausta ja Laura Rantanen-Martin digiohjausta – usein niitä on vaikea erottaa toisistaan.

– On hälyttävää, että ikäihminen ei hae hänelle kuuluvia etuuksia, koska tietotekniikkaan perehtyminen tuntuu ylivoimaiselta. Tämän takia myös hänen asioitaan jää hoitamatta, miettii Tiina.

– Ja vaikka jaksaisi opetella digitaitoja, ne unohtuvat nopeasti, jollei niitä käytä säännöllisesti, lisää Laura.

He haaveilevat Zoom- tai muista verkkotapaamisyhteyksistä vanhusten koteihin.

– Siten voisimme auttaa paljon enemmän. Olemme pitäneet Zoom-kokoontumisia, mutta osallistujia on ollut vain muutamia. Monella on niin vanha tietokone, ettei ole mikrofonia. Eikä iäkkäimmillä ole älypuhelimia.

Raija Arho (83) on työskennellyt aikoinaan muun muassa kansalaisopiston rehtorina. Hänen miehensä oli tiedemies, joka nyt on hoivakodissa Kaarikeskuksessa kärsien muisti- ja muista sairauksista. Raija Arho on kuntouttanut lonkkiaan päivittäin Nummelan Kaarenkierroksen laitteella, ja liikkuminen sujuu.

– Tietokoneen ja printterin lahjoitimme vuosia sitten varattomalle opiskelijalle. En käytä verkkopankkia. Passit ovat vanhentuneet – henkilökortiksi ei nykyään käy mikä tahansa, Arho tuumii.

Hän on saanut digiongelmiin apua ViaDian senioritalosta.