Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdissä koronarokotuksen on saanut yli 12 000 kuntalaista – Rokotustodistus tulee näkyviin Omakantaan

Vihdissä koronarokotuksen ensimmäisen annoksen on saanut yli 12 000 ja toisen annoksen lähes 1350 kuntalaista kuluvan viikon alkuun mennessä.

Karkkilassa ensimmäisen annoksen on saanut liki 4000 ja tehosteen reilu 600 ihmistä.

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen vs. valmiuskoordinaattori Joanna Immonen kertoo, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on ilmoittanut, että rokotustodistukset tulevat näkymään valtakunnallisesti vaiheittain Omakannassa. Todistuksia on alkanut tulla Omakantaan keskiviikosta alkaen.

Immonen sanoo, että Karviaisen alueen tiedot on jo viety järjestelmään. Hän huomauttaa, ettei kuitenkaan kannata säikähtää, vaikka todistusta ei Omakannasta löytyisi heti.