Koiviston museomäessä aika pysähtyy. Itse pysähdyn pyykinpesusaavin edessä ja kiitän tekniikan kehittymisestä sekä pesukoneesta.

Näkökulma

Kylmävesiuinti lievittää tehokkaasti stressiä ja rentouttaa voimakkaasti lihaksia. Riittävän kylmä vesi pysäyttää ajankulun ja läsnäolon hetki on vahva. Taide-elämyksellä on samankaltainen vaikutus. Teoksen energia tuntuu, jos sen äärelle malttaa pysähtyä. Tällaisia tuntemuksia koen myös Olkkalassa sijaitsevassa Koiviston museomäessä, jonka pihapiirin rakennuksissa on noin 3000 vanhaa esinettä esillä. Esineiden keski-ikä on noin 100 vuotta. Koiviston entinen torppa on Marjukka Arellin syntymäkoti. Hän asuu miehensä Juhani Arellin kanssa puolet vuodesta Olkkalassa ja puolet Naantalissa. He ovat pitäneet kotimuseota Olkkalassa 13 vuotta.

Koiviston museomäki kuuluu kesän traditioihin. Pihaan ajaessa ajatus siitä, että voi hetkeksi unohtaa tietotekniikan ja astua sisään aikaan, jolloin tekemisessä oli fyysisen suorituksen maku, tuntuu rauhoittavalta ja rinnasta purkautuu syvä huokaisu.

Jussi Arell johdattaa tulijan ensin navetan vintille pihan läpi. Hän nappaa suuhunsa mennessään noin sata vuotta vanhassa kuusessa killuvan heleän vihreän kuusenkerkän. Kehollisen empatian kokemus saa minut toimimaan automaattisesti samoin. Miten kirpeän raikkaalta tuore kerkkä maistuukaan suussa.

Vintille astuessa ensimmäisenä silmien verkkokalvolle piirtyy kuva sodanaikaisesta joukkosidontapaikasta. Talvisodan ja jatkosodan tapahtumista kertovat osasto rakennettiin vintille Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Osaston kaikki esineet ovat autenttisia. Sidontapaikka pysäyttää ja imaisee aikamatkalle. Joukkosidontapaikan sängyn päälle ja ympärille on koottu tarvikkeita sidoksista lääkärin reppuun ja kömpelöön rautaiseen jalkatukeen. Suurta osaa joukkosidontapaikan esineistä on käytetty aikaisemmin elokuvan rekvisiittana ja Arellit löysivät tavarat Hyvinkääläisestä ladosta, josta pelastivat ne Olkkalaan.

Seinällä roikkuu kuvakokonaisuus. Silmät hakeutuvat mustaan kunniamerkkiin ja sen vieressä olevaan mustaan suruhuntuun. Ne lähetettiin läheisensä rintamalla menettäneelle. Kokonaisuudessa on menehtyneen kuva ja erilaisia asiakirjoja kehyksissä. Sodan väkivalta puristaa rintaa. Samaistun poikansa menettäneen äidin voimattomaan tuskaan.

Meillä esineisiin on lupa koskea.

Koiviston museomäen isäntä Juhani Arell

Koiviston museomäen esineisiin on lupa koskea, toisin kuin museoissa yleensä.

– Mottomme on: ota ja kosketa. Meillä kävi vierailulla ryhmä näkövammaisia. Osa heistä näki jonkin verran, osa ei nähnyt mitään. Esineisiin koskeminen antoi heille paljon syvällisemmän kokemuksen, kuin jos he olisivat kuunnelleet vain oppaan kertomusta, oppaana toimiva Juhani Arell kertoo.

Navetan vintin lisäksi tavaroita löytyy esimerkiksi navetasta, kanalasta, tallista ja karjakeittiöstä. Lampolaan on sisustettu vanhanaikainen lastenhuone, jonka pulpetissa presidentti Mauno Koivisto on istunut. Kanalassa on kodin tavaraa ja navetassa muun muassa suutarin tavaroita. Uusia sanojakin kierroksella oppii, kun Juhani Arell kertoo leipälapion olevan kerähtä. Marjukka Arell vinkkaa heiniä päällään pitävän heinäseipään olevan laponen.

– Ajatus museosta lähti siitä, kun torpan nurkista löytyi vanhaa tavaraa ja ajattelimme laittaa niitä esille. Sittemmin tavaroita on saatu museomäelle myös lahjoituksina ja esineitä on löydetty huutokaupoista ja kirpputoreilta, Marjukka Arell sanoo.

Ulos mennessä pysähdyn vielä kolmijalkaisen pyykinpesusaavin ääressä ja vilkaisen herkästi ärtyviä käsiäni. Kiitän tekniikan kehittymisestä ja pesukoneesta.