
Nuoret: Vihdin yhteiskoulun oppilaiden elokuvaprojekti saatiin päätökseen
Vihdin yhteiskoululla kirkonkylässä oli keskiviikkona hieno päivä, kun näytelmäkerhon oppilaiden pitkin kevättä kuvaama elokuva pääsi ensimmäistä kertaa valkokankaalle.
Elokuvan työryhmään kuului 30 oppilasta 7.-, 8.- ja 9.-luokilta sekä muutama oppilas alakoulusta ja ohjaaja äidinkielen opettaja Kirsi Kannas. Elokuva koostuu 26:sta kohtauksesta ja pituutta sillä on noin tunti. Elokuva "Tiian blogi" kertoo 12-vuotiaasta Tiiasta, joka kirjoittaa elämästään blogiin. Tiian elämään mahtuu hankala perhetilanne ja kiusaamista, mutta myös ystävyyttä ja ihastumista. Tarina perustuu veikkolalaisen Ilona Tiaisen käsikirjoitukseen.
Kuvaukset tapahtuivat koulupäivien jälkeen ja pisimmillään kestivät jopa seitsemään asti illalla. Oppilaat kertovat kuvausten sujuneen mukavasti.
– Oli tosi hauskaa, mutta samalla myös tosi stressaavaa, isosisko Teresaa näytellyt Fiia Holmström kertoo ja muut komppaavat.
Hyvän yhteishengen ja hauskojen kommellusten ansiosta työläs projekti tuntui antoisalta loppuun asti.
– Meillä oli kauhean hauskaa ja naurettiin paljon, Kannas kertoo.

Projektiin mahtui myös haastavia tilanteita. Iso työryhmä toi ajoittain käytännön ongelmia, mutta kuvausaikataulu ja yhteinen Whatsapp-ryhmä helpottivat tekemistä. Kohtauksia ei ehditty harjoittelemaan monta kertaa ennen ottoja. Muutamat klipit pääsivät katoamaan, ja ne jouduttiin kuvaamaan uudestaan viime hetkillä, kuvaaja-leikkaaja Ossi Hirsimäki kertoo.
Pandemiatilanne toi projektiin omat haasteensa, ja etäkoulu aiheutti pitkän tauon kuvaamiseen. Turvallisuudesta huolehdittiin pitämällä kuvausryhmät pieninä ja valitsemalla kohtausten paikat tarkoin. Käsikirjoituksessa mainittuja paikkoja vaihdettiin koronaturvallisemmiksi. Työryhmä halusi kuvata elokuvassa arkea ilman koronatilannetta, eikä sen takia maskeja näy kohtauksissa.
Kannas on ylpeä oppilaiden heittäytymisestä ja kiittelee omistautumisesta rooleihin. Holmström värjäsi tukkansa pinkiksi kohtausta varten ja Isabellaa näytellyt Nea Ekman hioi viikon ajan koreografiaa elokuvassa nähtyyn tanssiesitykseen.
Luovuutta tarvittiin myös lavastuksessa ja rekvisiitassa, koska elokuva tehtiin nollabudjetilla. Kohtauksissa tarvittavia huoneita, kuten makuuhuone ja pyykkitupa syntyi mitä kekseliämmin ratkaisuin.
Työryhmä on tyytyväinen lopputulokseen ja iloitsee mahdollisuudesta toteuttaa projekti.
– Oli ihan mahtavaa päästä tekemään tällaistä produktiota. Ohjaus ja työryhmä olivat huippuja. Kiitos myös rehtorille, että tällainen elokuva oli mahdollista toteuttaa, perheen äitiä esittänyt Tiia Pyöriä kiittelee.
Elokuva on katsottavissa Youtube-videopalvelussa .