Kuntavaalimainoksia on hävinnyt, siirrelty, töhritty tai muutoin tuhottu eri puolilla Vihtiä.
– Meillä puolueen yleismainos on kärsinyt harvinaisen paljon ilkivallasta kirkonkylän, Nummelan ja Otalammen alueilla. Yhteensä noin 12 mainosjulistetta on hävinnyt tai tuhottu, kertoo Vihdin Demarien vaalipäällikkö Erkki Aronen.
– Tämä on erittäin harvinainen ilmiö. Kaksissa edellisissä vaaleissa ei tuhottu yhtään mainosta.
Muuallakin Suomessa useilla paikkakunnilla on tehty ilkivaltaa juuri Sdp:n yleismainokselle, jossa on puolueen puheenjohtajan, pääministeri Sanna Marinin kuva. Siksi Vihtiinkään ei saatu enää uusia mainosjulisteita tuhoutuneiden tilalle.
Luoteis-Uusimaa kysyi muidenkin puolueiden vaalipäälliköiltä, onko vaalimainoksiin kohdistunut vandalismia Vihdissä.
– Kyllä! Otalammella ehdokkaiden kuvien päälle oli piirretty ja kirjoitettu. Toisen otsassa oli hakaristi, toisen otsassa luki homo. Toisen paidan alta oli piirretty miehen sukupuolielin ja toinen poskelle. Silmistä oli tehty pelottavan näköiset ja tupakka piirretty toisen suuhun. Yleisilme oli hyvin ikävän näköinen, kertoo Vihdin Rkp:n vaalipäällikkö Eva Roos.
Somessa etenkin naisehdokkaiden mainoksista hyvin epäasiallista kommentointia.
Teemu Leino, Vasemmistoliitto
– Olen ollut Vihdissä mukana vaaleissa vuodesta 2012, enkä ole vastaavaa kokenut! Kiitos, että paikallislehti nostaa asian esiin. Tiedän että Helsingissä on tehty rikosilmoitus vastaavasta ilkivallasta, sanoo Roos.

Vaalipäälliköiden mukaan kuntavaaleihin liittyy nyt enemmän ilkivaltaa kuin neljä vuotta sitten. Hiidenrannasta on hävinnyt ainakin yhden Rkp:n ehdokkaan ja yhden Kokoomuksen ehdokkaan omat, isokokoiset vaalimainokset.
– Viisi mainosta, jotka eivät olleet risteysalueilla, on hävinnyt teiden varsilta, yksi mainos on poltettu ja kaksi mainosta töhritty tai revitty. Tapaukset ovat sattuneet Nummelassa, Ojakkalassa ja kirkonkylässä, vastaa Kokoomuksen vaalipäällikkö Kari Huhtilainen. Hänen mukaansa sosiaalisessa mediassa on ollut jonkin verran trollausta, joka ei ole kohdistunut ehdokkaisiin vaan lähinnä puolueeseen.
– Puolueen vaalimainoksia ei ole töhritty. Parin ehdokkaan mainoksia kohtaan on ollut pienimuotoista vandalismia, kertoo Vihdin Keskustan vaalipäällikkö Mikko Lasanen.
– Joidenkin ehdokkaiden tienvarsimainoksia on rikottu esimerkiksi kirkonkylässä, Nummelassa ja Siippoossa, toteaa Perussuomalaisten vaalipäällikkö Veli-Matti Laitinen.