Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat Vihdin kuntavaalien selviä voittajia. Perussuomalaiset sai kolme lisäpaikkaa ja voitti suhteellisesti eniten. Kokoomus sai kaksi lisäpaikkaa ja vahvisti asemiaan Vihdin suosituimpana puolueena ja valtuuston suurimpana ryhmänä.
Vaalien häviäjiä ovat Keskusta ja Sdp: Keskusta menetti kolme valtuustopaikkaa, Sdp kaksi.
Tämä on tilanne alustavan ääntenlaskennan mukaan. Vihdin keskusvaalilautakunta vahvisti tuloksen keskiviikkona illansuussa Luoteis-Uusimaan mentyä painoon.
Vihdin uusi kunnanvaltuusto aloittaa elokuussa. Ensimmäinen kokous on 9.8., ja sitä ennen on käytävä luottamuspaikkaneuvottelut puolueryhmien välillä. Pallo on Kokoomuksella, joka kutsuu muut puolueet neuvotteluihin.
Osasin odottaa, että pärjäämme hyvin, sanoo Kokoomuksen Tiina Noro, joka toimii nykyvaltuuston 2. varapuheenjohtajana.
– Se lähti jo ehdokasasettelusta: meillä oli valtava määrä hyviä ehdokkaita. Teimme erittäin vahvaa vaalityötä, tällä kertaa myös sosiaalisessa mediassa nuorten ehdokkaiden osaamisella. Nuoria ja uusia pääsi myös läpi, samoin Leevi Pursiainen hurjalla äänimäärällä, iloitsee Noro koko puolueen puolesta.
Osasin odottaa, että pärjäämme hyvin.
Tiina Noro, Kokoomus
Tavoitteemme täyttyi: saimme kolme lisäpaikkaa ja olemme kolmen suurimman puolueen joukossa, toteaa Perussuomalaisten Veli-Matti Laitinen, nykyisen valtuustoryhmän puheenjohtaja tyytyväisenä.
– Kokoomuksen kaksi lisäpaikkaa yllätti! Muuten meni kuten kuvittelin, Laitinen jatkaa.
Sulatellaan tulosta! Kaksi paikkaa menetimme; palattiin tasolle, joka oli ennen vuoden 2008 vaaleja. Mutta tulevakin valtuustoryhmämme on tosi hyvä, ja varmasti saamme paljon aikaan. Monta hyvää ehdokasta meni läpi muistakin puolueista, miettii Sdp:n nykyvaltuustoryhmän puheenjohtaja Erkki Aronen.
– Yleisgallupien valossa yllätyksiä olivat Kokoomuksen ja Perussuomalaisten tämän luokan menestykset Vihdissä. Hienoa, että vihreät piti oman asemansa, Aronen sanoo.
Pahalta tuntuu tietysti. Nyt meni kolme paikkaa, kun viime vaaleissa voitimme yhden paikan. Säilyimme kuitenkin suurena ryhmänä; 7:s paikka on tosi tärkeä, sanoo Keskustan Eerikki Viljanen, nykyinen valtuuston puheenjohtaja.
– Näissä vaaleissa muutkin puolueet toivat esille samat asiat, joita me olemme ajaneet jo pitkään: koko Vihdin tasapainoisen kehittämisen ja vakaan taloudenpidon, Viljanen tuumii,
Perussuomalaiset sai uuteen valtuustoon 8 paikkaa – nyt paikkoja on 5.
Kokoomuksen paikkamäärä nousi 10:stä 12:een. Vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa oleva Rkp piti 1 paikkansa. Kokoomus-Rkp:n valtuustoryhmä säilyy siis suurimpana.
Sdp:n paikkamäärä putosi 10:stä 8:aan ja Keskustan 10:stä 7:ään.
Vihreät piti 4 paikkaansa. Vasemmistoliitto säilytti 2 paikkaansa ja Kristillisdemokraatit 1 paikkansa.
Pienimmällä äänimäärällä, 77 äänellä valtuustoon pääsi Anita Lehikoinen (ps.). Kuntavaaleissakin käytetään suhteellista vaalitapaa, joten läpi pääsyä ei ratkaise äänimäärä vaan ehdokkaan vertausluku puolueen tai vaaliliiton sisällä. Pienimmällä vertausluvulla valtuustoon pääsi Olli Pekka Hatanpää (vihr.). Ensimmäisiksi varajäseniksi jäivät vertauslukujärjestyksessä Teemu Purje (sd.), Arttu Lempinen (kesk.), Samppa Granlund (ps.) ja Kimmo Saario (kok.).
Kokoomus on Vihdin kuntavaalien suosituin puolue 26,3 prosentin kannatuksella. Kakkosena on Sdp 18,7 prosentilla, ja niskaan hengittää Perussuomalaiset 18,1 prosentin kannatuksella. Keskustan kannatus jäi 16,5 prosenttiin.
Vihreiden kannatus on 8,4 prosenttia, Vasemmistoliiton 4,3 prosenttia, Kristillisdemokraattien 3,5 prosenttia ja Rkp:n 1,6 prosenttia.
Kokoomus kasvatti suosiotaan 3,0 prosenttiyksiköllä viime kuntavaaleista, Perussuomalaiset peräti 6,6 prosenttiyksiköllä. Rkp:lla oli 1,0 prosenttiyksikön ja Kristillisdemokraateilla 0,3 prosenttiyksikön kannatusnousu viime kuntavaaleista. Muiden kannatus laski – eniten Keskustan: 5,8 prosenttiyksikköä.
Pienpuolueista uusi Liike Nyt sai Vihdin kuntavaaleissa 1,6 prosentin kannatuksen, 200 ääntä, mutta ei yltänyt valtuustopaikkaan. Kristallipuolue sai 50 ääntä, Valitsijayhdistys Panu Huuhtanen 47, Feministisen puolue 29 ja Suomen Kansa Ensin 13 ääntä.
Luvut perustuvat alustavaan ääntenlaskentaan.