Vihdin kunta on muuttamassa osan puistonurmikoista niittyalueiksi, joilla nurmikkoa ei ajeta. Kyseessä on kokeilu, jolla edistetään luonnon monimuotoisuutta – ja ajan myötä helpotetaan kunnan puistotyöntekijöiden huippusesonkia kesällä.
Nurmikkoalueiden leikkaamatta jättäminen jakaa mielipiteitä: paikallislehtien mielipidepalstoilla ja sosiaalisessa mediassa on pelätty ”punkki- ja käärmepöheikköjä”.
– Osasin odottaa palautetta, jota onkin tullut. Iso osa on negatiivista, mutta myös niittyjä toivotaan, kertoo kunnanpuutarhuri Tea Karjalainen, joka aloitti Vihdissä toukokuussa.
Suurinta osaa puistonurmikkoa hoidetaan kuten ennenkin. Osa on tarkoitus muuttaa niittyalueiksi
– Ajat ovat muuttuneet: luonnon monimuotoisuutta on tuettava, sillä ilman pölyttäjiä ihmiset eivät saa ravintoa. Globaalin ongelman ratkaisussa Vihti voi olla mukana pienenä toimijana, miettii Karjalainen.
Niittyjen kehittäminen on intensiivistä työtä.
Rakennettuun ympäristöön mahtuvat ja kuuluvat myös luonnontilaiset alueet.
Tea Karjalainen, kunnanpuutarhuri
– Jotta saadaan kukkivia niittyjä, näitä alueita pitää jatkojalostaa erilaisin toimin. Tärkeitä ovat muun muassa hiekan lisäys, leikkuujätteen pois keruu ja kukkivien kasvien siemenkylvöt.
Säästöjä ei niittyalueista tule ensimmäisinä vuosina. Pitkällä tähtäyksellä säästöt ovat tavoitteena, koska ajotyötä on vähemmän.
– Erityisesti Nummelaan rakennetaan koko ajan uutta viheralueineen. Fakta on, että kunnan resurssit eivät riitä kaikkeen. On ratkottava, mitkä alueet ovat vähemmän hoitoa vaativia reunavyöhykkeitä, kunnanpuutarhuri Tea Karjalainen miettii.
Myönteisen vastaanoton kunnan sisällä on saanut hänen kehitysideansa: karttatiedoista olisi hyvä selvitä viheralueiden hoito. Siten se olisi kaikilla tiedossa.

Palautetta kunnanpuutarhurille on tullut eniten Nummelan Pajuniityn puistosta: jotkut asukkaat pitävät sitä ”edustuspuistona”, jossa nurmikko pitää leikata kaikkialta. Nyt esimerkiksi kumpuja on jätetty leikkaamatta.
– Kummut pitkillä heinillä eivät vie viihtyisyyttä negatiiviseen suuntaan. Oleskelu on kuitenkin tasaisilla alueilla, Karjalainen toteaa.
Pajuniityn frisbeegolfrataa ollaan parhaillaan muuttamassa esteettömäksi Multigolf-radaksi. Kun se on valmis, nykyiset frisbeekorit poistetaan niittykummuilta.
Palautetta on tullut muualtakin. Leikkaamattomia alueita on muun muassa Nummelan Hiidenrannassa, Lankilassa, Perhosniityssä, Ojakkalassa, Otalammella ja Vihdin kirkonkylän alueella.
Kosteikkoalueitakin on pyydetty leikkaamaan. Pajuniityn puiston jatkeena oleva Nummelan Niittu sijaitsee Huhdanmäessä ja Nummelan Portti lintutorneineen Porintien toisella puolella. Nummelan Niittua on aikaisemmin leikattu, vaikka sen kuuluu olla kosteikkoalue ja ilman leikattua nurmea.
Tänä kesänä on ollut lämpöä ja sadetta. Myös siellä, missä nurmea on leikattu, on jouduttu pulaan nurmen nopean kasvun kanssa.
– Tässä on yksi syy, miksi niittymäisempää ja monimuotoisempaa maisemaa haetaan: voidaan priorisoida asukkaiden käyttöön leikattavat nurmet, mutta myös valita alueet, jotka voidaan hoitaa harvemmin. Ilman hoitoa nekään alueet eivät jää, vaan hoito on toisenlaista, Karjalainen selvittää.
Punkit ja käärmeet pitkissä heinikoissa huolestuttavat asukkaita.
– Lyhyt nurmi ei ole tae punkkivapaasta elinympäristöstä.
– Niin punkit kuin käärmeetkin kuuluvat luontoon. Nitä on siellä, mistä niille löytyy ruokaa. Käärmeet syövät sammakkoeläimien lisäksi myös jyrsijöitä ja ovat hyötyeläimiä pitämällä jyrsijäpopulaatioita kurissa, Karjalainen muistuttaa.