Tapahtuma: Sotiemme veteraanit kukitettiin Vihdissä.
Vihdin alueen sotiemme veteraanit kukitettiin torstaina Vihdin Hiidenrannassa. Veteraanimaja täyttyi iloisesta puheensorinasta ja kahvikupin kilinästä sekä nurmjärveläisen Juha Poikelan laulusta.
– Tämä on ensimmäinen kerta kun tapaamme pitkään aikaan, ja kaikki ovat hyvin iloisia päästessään vaihtamaan kuulumisia, sanoo Vihdin Rintamaveteraanien puheenjohtaja Juhani Ranta.

Perinteisiä juhlallisuuksia tärkeinä muistopäivinä ei olla voitu järjestää ulkoilmassa tapahtuvia seppeleen laskuja lukuunottamatta, Ranta kertoo koronatilanteen vaikutuksista yhdistyksen tapahtumiin.
Kukitustilaisuuteen saapui noin 20 sotiemme veteraania. Ranta kertoo, että aiemmin sotiemme veteraanit on kukitettu juhliessaan tasavuosia, mutta sittemmin kukitustilaisuuksissa on alettu muistamaan jokaista. Vihdin sotiemme veteraanien keski-ikä on yli 95 vuotta.

Kaikki ovat hyvin iloisia päästessään vaihtamaan kuulumisia.
Juhani Ranta