Tänä vuonna olympialaisissa nähdään neljä uutta lajia, jotka ovat karate, kiipeily, rullalautailu ja lainelautailu.
Kiipeilystä innostuneille Nummelasta löytyy Kiipeilyverstas Kantti, jonka Toni Rinne perusti reilu vuosi sitten.
– Hyvin ihmiset ovat tänne löytäneet koronapandemiastakin huolimatta. Paikan myötä alueelle on tullut tosi paljon myös uusia kiipeilyharrastajia, Rinne kertoo.
Aktiivisia kiipeilyn harrastajia on alueella noin 50, Lohjalta, Vihdistä ja Kirkkonummen Veikkolasta. Omaa yhdistystä ei vielä ole, mutta sellainen on Rinteen mukaan perusteilla.
– Yhdistys helpottaa esimerkiksi vakuutuksiin liittyvissä asioissa, kun jokaisen ei tarvitse itse selvittää, mitä tapaturmavakuutus korvaa tai ei korvaa.
Toni Rinteen mukaan loukkaantumisia sattuu kuitenkin lajin parissa melko vähän.
– Viimeisen vuoden aikana niitä on ollut alueella pyöreä nolla. Kiipeillessä voi tulla pieniä laastarilla hoidettavia nirhaumia. Niitä tulee varsinkin alkuun sormiin, jotka eivät ole vielä kiipeilystä kovettuneet.
Alueen aktiiviporukka kiipeilee paitsi Rinteen Kiipeilyverstas Kantissa, myös ulkona. Retkiä on tehty niin Veikkolaan, Hyvinkäälle kuin Kirkkonummellekin.
Kiipeilyharrastajien ikähaitari on alueella 8–60 vuotta.
– Laji vaatii pääkoppaa ja tekniikkaa sekä vahvat sormet ja joustavat vaatteet. Täältä saa lainaksi kiipeilykengät.
Laji kehittää kehonhallintaa, tasapainoa, voimaa, ketteryyttä ja hapenottokykyä. Lisäksi se tuo keskittymiskykyä, sitkeyttä ja omien rajojen tuntemista.
Toni Rinne aikoo seurata olympialaisten kiipeilyt. Selkeää voittajasuosikkia hänellä ei ole, mutta Yhdysvalloista ja Japanista tulee Rinteen mielestä kovia kiipeilijöitä, jotka varmasti menestyvät myös olympialaisissa.
Rinne on harrastanut kiipeilyä noin kahdeksan vuotta.
– Kaveri sai houkutella pitkään lajin pariin, mutta kun kerran lähdin kokeilemaan, laji vei heti mukanaan.
Kiipeilyverstas Kantista löytyy sopivia seiniä niin aloittelijoille kuin harrastajillekin.
Kantissa on avoimet ovet 31.7.–1.8. klo 11–18. Se löytyy osoitteesta Juurakkotie 1, Nummela.