Sotaveteraanien perinteinen, alueellinen rosvopaistijuhla piti järjestää Vihdissä jo vuosi sitten, mutta koronatilanteen takia se siirrettiin vuodella 6. päivään elokuuta 2021. Tapahtumaan odotettiin jopa 650 osallistujaa Uudeltamaalta sekä Hämeenlinnan ja Salon seuduilta.
– Tapahtuma jouduttiin perumaan toistamiseen tautitilanteen takia. Veteraanit ja muut asianosaiset ovat tästä tietoisia, kertoo järjestelyt jo kaksi vuotta sitten alulle pannut Raine Nikander Vihti-Nummelan rotaryklubista.
– Rosvopaistijuhlan sijasta on tarkoitus järjestää veteraanitilaisuus Vihdissä 21. lokakuuta. Jollei sekään onnistu, järjestämme vihtiläisveteraaneille oman juhlan alkuvuonna 2022.
Rosvopaistijuhla piti järjestää Vihdin kirkonkylän liikuntahallissa. Juhlan nimi tulee maakuopassa haudutetusta lampaasta, ja alueelle piti kaivaa kuoppa aikaisin aamulla, jotta paisti ehtisi kypsyä iltapäiväksi.
Viihteellisen rosvopaistijuhlan ovat perinteisesti järjestäneet Finnairin lentävä henkilökunta ja Sotaveteraanien tukiyhdistyksen perinneveljet kumppaneinaan Puolustusvoimat ja kunta sekä muita paikallisia toimijoita. Viimeksi Uudenmaan rosvopaistijuhla oli Tikkurilassa elokuussa 2019.