Menestystä: Vihtiläiset osallistuivat SM-kilpailuun viidentoista urheilijan joukkueella.
Tämän vuoden Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) yleisurheilun Suomen Mestaruuksista kilpailtiin Mikkelissä. Neljäpäiväiseen kilpailutapahtumaan ilmoittautui noin 1 000 urheilijaa ikäluokissa 30–95 v. Vihdin Urheiluveteraanit osallistuivat SM-kilpailuun viidentoista urheilijan joukkueella, saavuttaen kisoista 9 kultamitalia, 9 hopeamitalia ja 4 pronssimitalia. Mitalien lisäksi arvokkaille pistesijoille yllettiin 8 kertaa.
Maijaliisa Mertanen urakoi kisoissa loistavalla menestyksellä. Hän voitti N60-sarjassa kolme kultamitalia sekä yhden hopea- ja pronssimitalin. Kultamitalit tulivat 3000 m kävelystä ajalla 18.12,49 sekä 1500 m ja 800 m juoksuista ajoilla 6.39,88 ja 3.14,17. Kilpailujen päätöspäivänä Mertanen juoksi vielä 10 000 m aikaan 49.16,07 josta palkinnoksi hopeamitali. Mertasen viides mitali oli pronssia kun 5000 m taittui aikaan 23.45,95. 10 000 m ja 5 000 m juoksujen ajat ovat myös uusia seuraennätysaikoja.
Sinikka Illaru hallitsi N65-sarjan pikamatkoja voittamalla mestaruudet 100 m ja 200 m matkoilta. 100 m Illaru juoksi aikaan 16,05. 200 metrillä mestaruusaika 32,76 on hänen henkilökohtainen ja seuran uusi ennätysaika.
Esko Kuutti urakoi viidessä heittolajissa hyvällä menestyksellä saaden mitalin jokaisesta lajista. Kultamitalin Kuutti voitti M75-sarjan kuulantyönnössä tuloksella 10,94. Kolmessa lajissa: keihäässä, moukarissa ja painonheitossa tuloksena oli hopeiset mitalit, 33,39, 32,37 ja 13,55 kantaneilla heitoilla. Kiekonheiton tulos 31,92 riitti pronssimitaliin.
Ilpo Liuska urakoi kolme SM-mitalia M55-sarjassa. Liuska voitti Suomen Mestaruuden pituudessa tuloksella 5,13 sekä hopeamitalin 100 m aidoissa ajalla 17,22. 100 metrillä Ilpo sijoittui kolmanneksi ajalla 12,83. Matkan alkuerissä Liuska siirsi historiaan 35 vuotta vanhan Terho Soljan nimissä olleen M55-sarjan seuraennätyksen ajalla 12,69.
Minna Koivuniemi nappasi hienosti kultamitalin N50-sarjan korkeudessa ylitettyään korkeuden 136. Seuraavan päivän pituushyppykilpailu jäi Koivuniemeltä ensimmäisen kierroksen hyppyyn, joka kantoi tulokseen 3,67. Tulos riitti kuitenkin juuri ja juuri pronssimitalille yhden sentin erolla seuraavaan.
Tauno Malmelin voitti ylivoimaisesti M70-sarjan kuulantyönnön loistavalla 13,52 kantaneella työnnöllä, joka on Malmelinin ennätystulos tässä sarjassa. Myös keihäänheitto sujui häneltä mainiosti, sillä 35,97 kantanut heitto oli pronssimitalin arvoinen suoritus.
Pekka Kemppi osallistui M55-sarjan 400 m aitajuoksuun ja 3000 m estejuoksuun sijoittuen molemmissa juoksuissa toiseksi ajoilla 81,49 ja 13.48,84.
Korkeushypyssä M75- ja M70-sarjojen hopeamitalit tulivat Vihdin Urheiluveteraaneille. Pekka Metsä M75- sarjassa ylitti korkeuden 124 ja M70-sarjassa Reijo Sundell ylitti korkeuden 142. Kuulantyönnössä Sundell sijoittui viidenneksi tuloksella 11,27.
Muut sijoitukset ja tulokset olivat: Timo Summa M60 keihäs 4. 44,96 ja pituus 5. 4,22. Antti Miihkinen M40 kuula 5. 10,83 ja keihäs 6. 40,69. Petri Korander M55 kolmiloikka 5. 9,34, pituus 7. 4,48, kuula 7. 9,33 ja kiekko 9. 30,42. Maire Sundell N65 kuula 6. 6,67. Jouko Miihkinen M70 seiväs 7. 230 ja kiekko 8. 30,02. Antti Maisi M60 10 000 m 7. 42.19,34.