Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuntavaalien äänikuninkaaksi 313 euron kampanjoinnilla, kunnanhallituksen puheenjohtajaksi 8 519 eurolla

Vaalirahoitus: Ilmoitukset piti jättää tällä viikolla, kaksi ilmoitusta vielä puuttuu Vihdistä.

Vihdin kuntavaalien äänikuningas, 539 äänellä valtuustopaikkansa uusinut Veli-Matti Laitinen käytti vaalikampanjaansa kaikkiaan 313,44 euroa. Näin ollen yhden äänen hinnaksi Laitiselle tuli 58 senttiä. Niistä valtuutetuista, jotka ovat ilmoittaneet vaalikampanjointiin käyttämänsä rahasumman, Laitinen on päässyt läpi ehdottomasti pienimmällä rahallisella panostuksella.

Vuoden 2021 kuntavaalien vaalirahoitusilmoitus oli tehtävä viimeistään 16.8.2021. Vaalirahoitusilmoitus oli tehtävä siinäkin tapauksessa, että kampanjakuluja tai ilmoitettavaa vaalirahoitusta ei ollut. Vaalirahoituksen jäädessä alle 800 euron, riitti vaalirahoitusilmoitukseksi kirjallinen vakuutus.

Ilmoitusvelvollisia ovat valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi valitut henkilöt.

Vihdissä eniten rahaa vaalikampanjointiin käyttivät kokoomuslaiset.

Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi noussut Kokoomuksen Leevi Pursiaisen vaalibudjetti oli 8 519,47 euroa. Ilmoituksen mukaan summa sisältää yrityksiltä saatua tukea 3 428,84 euroa. Yhden äänen hinnaksi tuli 21,20 euroa.

Tiina Noro (kok.) käytti kampanjointiin 1 960 euroa. Summa sisältää yrityksiltä saatua tukea 200 euroa. Yksi ääni maksoi Norolle 7,70 euroa. Edellisissä kuntavaaleissa Noron kampanjointi maksoi 1 811 euroa. Tuolloin hän sai 322 ääntä, nyt 256 ääntä.

Markku Pietilän (kok.) vaalirahoitus oli 5 171,20 euroa, summa sisältää yrityksiltä saatua tukea 1 159,40 euroa. Yhden äänen hinnaksi Pietilälle tuli 33,6 euroa. Edellisvaaleissa Pietilä käytti kampanjaan 1 209 euroa ja sai 130 ääntä. Nyt hän sai 154 ääntä.

Tuija Sundbergin (kok.) vaalibudjetti oli 837,59 euroa, hänelle yksi ääni maksoi 3,70 euroa. Nyt hän sai 225 ääntä. Edellisissä kuntavaaleissa Sundberg sai toiseksi eniten ääniä: 353. Vaalibudjetti hänellä oli tuolloin 1 264 euroa.

Uusi valtuutettu Netta Tuomisto (kok.) käytti kampanjointiin 867,99 euroa, mikä tarkoittaa ääntä kohden 8,20 euroa.

Kolmanneksi eniten kokoomuslaisista vaalikampanjointiin käytti rahaa toiselle valtuustokaudelle päässyt Arja Uusitalo (kok.), 3 510,42 euroa. Koko summa oli hänen omia varojaan. Yhden äänen hinnaksi hänelle tuli 21,54 euroa.

Kokoomuksen Jarmo Hynnälä käytti 1 451,31 omia varoja ja Petteri Lindfors (kok.) 873,22 niin ikään omia varoja.

Kokoomusvaltuutetut Markku Hacklin, Joonas Kairajärvi, Jarmo Karjala ja Petri Lehtiranta ovat kampanjoineet alle 800 eurolla.

Demarien uusi valtuutettu ja puolueen ääniharava Heidi Nieminen ilmoittaa vaalikampanjansa kuluiksi 434,60 euroa. Rahoitusta hän on saanut kampanjaansa 1 000 euroa. Merkintä on kohdassa "muilta tahoilta saatua tukea", se ei siis ole yritykseltä, yksityishenkilöltä, eikä puolueyhdistykseltä saatua tukea, eikä ole ehdokkaan omia varoja. Yhden äänen hinta oli 1,70 euroa.

Vuodesta 1978 lähtien yhtäjaksoisesti Vihdin kunnanvaltuutettuna istunut, valtuuston 2. varapuheenjohtaja Pentti Pulkkinen (sd.) käytti vaalikampanjaansa 2 785,07 euroa omia varojaan. Yhdelle äänelle tuli hinnaksi 23 euroa. Pulkkinen kasvatti budjettiaan edellisistä kuntavaaleista, jolloin hän käytti 1 593. Tuolloin hän sai 143 ääntä, nyt 121 ääntä.

Muut demarivaltuutetut Erkki Aronen, Eeva Hiila, Anu Rajajärvi, Leila Terkomaa ja Kai Viherkanto käyttivät kampanjointiin alle 800 euroa.

RKP:n Heidi Seppälä ilmoitti käyttäneensä kampanjointiin 3 000 euroa puolueyhdistykseltä saatua tukea. Yhden äänen hinta oli 18,18 euroa.

Perussuomalaisten Tiina Haapala käytti kampanjaansa 1 200 euroa omia varojaan. Yhden äänen hinnaksi tuli 9,5 euroa. Antti Jokinen (ps.) käytti kampanjointiin 1 293,87 euroa omia varojaan. Hänelle yksi ääni maksoi 9,80 euroa.

Perussuomalaisten muut valtuutetut Samppa Granlund, Noora Jussila, Terhi Mattila, Pasi Salonen ja Jarno Örnberg käyttivät vaalikampanjoihinsa kukin alle 800 euroa.

Keskustapuolueen valtuutetuista kukaan ei kampanjoinut yli 800 eurolla, eikä liioin kukaan vihreiden ja Vasemmistoliiton valtuutetuista. Myöskään kristillisten valtuutettu Päivi Åhlgrenin kampanjabudjetti ei ylittänyt 800 euron rajaa.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa sai eniten ääniä keskustan Eerikki Viljanen: 472 ääntä. Hänen vaalibudjettinsa oli tuolloin 2 915 euroa. Nyt hän sai 353 ääntä ja käytti kampanjointiin 575,82 euroa.

Vaalirahoitusilmoitusta eivät ole jättäneet valtuutettu Olli Ikonen (sd.) ja varavaltuutettu Niina Jokinen (sd.).

Jos ilmoitusvelvollinen ei kehotuksesta huolimatta tee vaalirahoitusilmoitusta tai jos ilmoitus on olennaisilta osin ilmeisen virheellinen tai puutteellinen, Valtiontalouden tarkastusvirasto voi velvoittaa ilmoitusvelvollisen sakon uhalla tekemään ilmoituksen tai korjaamaan virheen tai puutteen. Uhkasakon tuomitsee erillinen uhkasakkolautakunta.