Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pajuniityn kuntoportaat kovassa käytössä – ”Porrastreeni on kiva ja tehokas liikkumismuoto” ­

Liikunta: "Aiemmin puhetta on ollut automaattisesta kävijämäärälaskurista portaiden juureen, mutta sellaisen hankinta on viivästynyt pandemiatilanteen vuoksi", yhdyskuntatekniikan päällikkö kertoo.

Pajuniityn kuntoportaat ovat olleet käytössä nyt reilu puolitoista vuotta. Valtakunnallisesti suosittu porrasjuoksu on osoittautunut mieluisaksi liikuntamuodoksi myös nummelalaisille.

Aurinko pilkistää puiden takaa. Nina Valtonen on tullut kuntoportaille aloittamaan aamunsa. Hän kertoo hurahtaneensa portailla liikkumiseen viime keväänä sen jälkeen kun portaat valmistuivat.

– Porrastreeni on kiva ja tehokas liikkumismuoto. Käyn täällä noin kolme kertaa viikossa riippuen työvuoroista ja vapaapäivistä, Valtonen kertoo.

Hänen vakiotreeninsä on kävellä portaat kymmenen kertaa ylös ja alas.

Ohi kävelee reipasta tahtia Ahti Vuokila. Vuokila kertoo silloin tällöin kävelevänsä kuntoportaat edestakaisin kävelylenkkiensä lomassa. Hän tekee Nummelassa noin kymmenen kilometrin kävelylenkkejä kun töiltään kerkeää. Rappuset hän tulee kävelemään silloin, kun niissä ei ole ruuhkaa.

– Etenkin viikonloppuisin parkkipaikalla on näkynyt paljon autoja ja portailla juoksijoita, Vuokila kertoo havainnoistaan.

Olemme korjanneet yhden hajonneen laudan.

Vuokilan mielestä kuntoportaat ovat kiva lisä Nummelan liikuntatarjontaan. Korona-aika ei ole lisännyt Vuokilan ulkona liikkumista, vaan hän on aina pitänyt ulkoilusta ja pitkistä kävelylenkeistä.

Kaksi paikallista urheiluseuraa kertovat hyödyntävänsä kuntoportaita harjoituksissaan lähinnä talvisin kun harjoitukset pidetään sisällä läheisellä Certos-areenalla.

Nummelan palloseuran valmennuspäällikkö Jan Nyberg kertoo, että portaita hyödynnetään alkuverryttelyssä ja jalkapalloilijoiden fysiikkavalmennuksessa.

– Pelaajien omakohtaisilla harjoituskausilla ohjelmaan kuuluu pari kertaa viikossa tehtävät porrastreenit. Myös rappusten viereisessä ylämäessä on hyvä vetää mäkitreenejä, Nyberg kertoo.

Vihdin Viesti hyödyntää rappusia alkuverryttelyissään talvisin.

– Portailla treenaaminen sopii hyvin nuorten urheilijoiden lajivoiman hankintaan. Tyypillisessä harjoituksessa juostaan portaita ja tehdään kevyitä loikkia, Vihdin Viestin 12–15-vuotiaiden kilpa- ja harrasteryhmän valmentaja Jukka Vihtkari kertoo.

Jos Vihtkari olisi saanut päättää, olisivat portaat mieluummin keskeisemmällä sijainnilla Nummelanharjulla, jotta niitä tulisi hyödynnettyä kesäisinkin.

– Kuntoportaat ovat syrjässä niille, jotka eivät käytä Certos-areenaa. Harjulla olisi saanut myös enemmän jyrkkyyttä ja pituutta portaisiin, Vihtkari kommentoi.

Vihdin kunnan johtava puutarhuri Tea Karjalainen kertoo, että muutamaa vikailmoitusta lukuun ottamatta kuntoportaat ovat pysyneet oikein hyvässä kunnossa.

– Kerran olemme korjanneet yhden hajonneen laudan ja käyneet kuntalaisen pyynnöstä siivoamassa roskat. Roska-astioita on myös ihmisten toiveista lisätty Pajuniityn ulkoilualueelle, Karjalainen kertoo.

Aiemmin puhetta on ollut automaattisesta kävijämäärälaskurista portaiden juureen, mutta sellaisen hankinta on viivästynyt pandemiatilanteen vuoksi, yhdyskuntatekniikan päällikkö Toni Keski-Lusa kertoo.

– Puhetta on ollut myös kuntoportaiden rakentamisesta kirkonkylälle, mutta mitään konkreettista suunnitelmaa ei vielä ole. Kirkonkylän hanke on toistaiseksi paikallisen yhdistyksen hanke ja kunnan osalta oleellista on maanomistussuhteet. Kunta ei tällä hetkellä omista hankkeelle kaavailtua maapohjaa, Keski-Lusa valottaa.

Karjalainen muistuttaa kaikkia portaiden käyttäjiä korona-ajan ohjeesta: portaita mennään ainoastaan ylöspäin, ja polkua tullaan alaspäin kahden metrin turvavälejä pitäen.