Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihti Race kilpailtiin sateisessa säässä – "Tärkeää liikuntamatkailua Vihdin kunnalle"

Kilpailijat ratkoivat rasteja ympäri Vihtiä. Kilometreja joukkueille tuli parhaimmillaan 170.

Yhdeksäs Vihti Race -kilpailu käytiin 7–8.8 Vihdissä.

– Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut sateisesta säästä huolimatta, ja joukkueet olivat tyytyväisiä järjestelyihin ja rastitehtäviin. Sää ei tosin suosinut kilpailua ja etenkin yöllä oli huonompi sää. Vettä tuli niskaan välillä tihkusateena ja välillä kovempaa. Kun joukkueet pääsivät aamulla maaliin niin aurinko tuli esille, Vihdin liikuntakoordinaattori Meri Viljanen tiivistää.

Viljanen on iloinen, että kilpailuun osallistuu joukkueita kauempaa ja tänä vuonna joukkueita saapui Kouvolasta asti.

– Paljonhan meillä on paikallisia joukkueita, mutta tapahtuma on myös tärkeää liikuntamatkailua Vihdin kunnalle.

Kilpailuun oli ilmoittautunut mukaan 43 joukkuetta, joista 39 lähti liikkeelle lauantaiaamuna. Seikkailusarjaan, eli noin 110 kilometrin pituiseen pyöräilymatkan sisältävään sarjaan osallistui 30 joukkuetta. Retkisarjaan, eli noin 80 kilometrin pyöräilymatkan sarjaan osallistui yhdeksän joukkuetta.

– Pyöräilyä tuli toki joukkueille enemmänkin, ja parhaimmillaan seikkailusarjan pyöräjoukkueella taisi tulla 170 kilometriä, Viljanen arvioi.

Viljasen mukaan yhteistyökumppaneita kilpailulla oli 70, joista kymmenen oli taustajoukkoina esimerkiksi tarvikehankinnoissa. Noin 60 yhteistyökumppania pyöritti rasteja.

Rasteja oli tänä vuonna enemmän kuin aiempina vuosina, Viljanen kertoo. Kilpailu jakautui kolmeen jaksoon, joissa joukkueilla oli sarjasta riippuen noin viidestä kymmeneen rastiin suoritettavana. Rasteilla kilpailijat pääsivät niin uimaan, SUP-lautailemaan kuin koettelemaan aivonystyröitäänkin.

Ensimmäinen jakso rasteineen sijoittui Nummelaan ja toinen jakso Muijalan, Nälköönlammen ja Vanhan Turuntien ympäristöön. Kolmannella jaksolla pyöräilijät kiertelivät rasteja Tervalammella ja Nuuksion Palojärven alueella. Lisäksi reitillä oli vapaaehtoisia niin sanottuja kylmärasteja, joiden kiertäminen lisäsi pyöräiltäviä kilometrejä.

– Viime vuoden kilpailun jälkeen rasteille toivottiin enemmän tekemisen meininkiä, joten uudistimme tälle vuodelle rastitehtäviä, Viljanen kertoo. Tavoitteena oli myös vähentää tyhjää aikaa rastien välissä kylmärastien avulla, ja joukkueet antoivat positiivista palautetta sen onnistumisesta.

Kilpailun seikkailusarjan voitti miesten sarjassa Ville Järvisen, Mika Jokisen ja Petri Forsmanin joukkue Hipot ja naisten sarjassa joukkue Leimahdus, johon kuuluivat Hanna Leino, Mari Tammilehto ja Heidi Laiho. Sekasarjan paras oli Jussi Muittarin, Raija Muittarin ja Tatu Tuohimetsän muodostama joukkue nimeltään Mountain Guide Finland.

Viljanen kertoo, että voittajat palkittiin riipuksilla ja yhteistyökumppaneiden palkinnoilla.

Vihti Race on seikkailukilpailu, jossa liikutaan pyörillä etsien rastipaikkoja Vihdissä ja sen lähialueilla. Rastien sisällöt vaihtelevat urheilusuorituksista ongelmanratkaisutehtäviin. Ensimmäinen Vihti Race järjestettiin vuonna 2008 ja ensi vuonna Vihti Race -kilpailu järjestetään kymmenennen kerran. Kilpailun luoja ja pääorganisaattori sekä kilpailun johtaja on Vihdin kunnan liikuntakoordinaattori Meri Viljanen.