Etätyöt veivät monelta työyhteisön ja yksinäisyys vaivaa yhä useampia. Virtuaaliviidakossa töitä tekevä kaipaa fyysistä kontaktia, mutta sitä on tarjolla rajoitetusti.
Jokainen tarvitsee läheisyyttä toisen ihmisen kanssa. Juttukaverin ja tunteen siitä, että on tärkeä jollekulle. Entä jos sellaista ei ole?
Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta vastaava Mehalet Yared toteaa yksinäisyyden olevan tabu. Yksinäisyyteen liittyy häpeää, eikä yksinäisyyttä Yaredin mukaan ole helppoa tunnustaa edes itselleen.
– Toivoisin, että tämä kynnys madaltuisi. Että yksinäisyydestä viriäisi enemmän keskustelua ja ymmärrettäisiin, että yksinäisyyttä voidaan kokea eri elämänvaiheissa ja eri tavoin, Yared huokaa, ja toteaa että joku voi tuntea syvää yksinäisyyttä esimerkiksi avioeron yhteydessä. Toinen uudelle paikkakunnalle muuttaessa. Ei ole yllättävää, että yhden henkilön taloudessa etätöihin siirtynyt menettää työyhteisön ja kokee siksi yksinäisyyttä.
– Yksinäisyys ei missään nimessä ole häpeän asia, Yared sanoo, ja valittelee samalla Punaisen Ristin Vihdin osaston tilannetta, joka ei ole vain huono.
Vihdin osaston toimintaa ei tällä hetkellä ole. Myöskään suosittua ja kaivattua ystävätoimintaa ei tällä hetkellä Vihdissä järjestetä.
Vapaaehtoisista meillä on pulaa ja ongelmana on vapaaehtoisten sitoutuminen.
Reetta Haahti-Seppälä
Yaredin mukaan vihtiläiset voivat kuitenkin osallistua valtakunnallisiin etäyhteyksin toimiviin ryhmiin.
– Meillä on verkkoryhmiä nuorille, työikäisille, iäkkäille ja omaishoitajille, Yared kertoo, ja sanoo hyvin tiedostavansa, ettei verkkopalvelu ole kaikille se oikea ja paras tapa.
Kaikki eivät nettiä käytä, ja pandemia-aikojen ongelmana on juurikin sosiaalisten kontaktien puute – niin työssä käyvillä kuin iäkkäämmilläkin. Keskustelukumppanille ja fyysiselle tapaamiselle on iso tarve. Yhteinen nimittäjä on Yaredin mukaan se, että autettavia on moninkertainen määrä auttajiin verrattuna.
Myös Vihdin Mielenterveysseuran kriisikeskusjohtaja Leena Tiitto kertoo yksinäisyyden lisääntyneen ja avun tarpeen kasvaneen selkeästi. Yksinäisyyden lisäksi Vihdin Kriisikeskuksen kriisipuhelimessa myötäeletään soittajien ahdistusta, masennusta ja mm. ihmissuhdevaikeuksia.
– Henkilökohtaisia tapaamisia meilläkään ei järjestetä, mutta videovälitteiseen keskusteluun on mahdollisuus, Tiitto sanoo, ja toteaa, että joskus sekin helpottaa, kun näkee toisen.
Yksinäinen voi olla myös perheellinen tai parisuhteessa elävä. Pienten lasten äidit janoavat aikuisia kontakteja ja MLL Vihdin perhekahvilat ovat juuri tällaisissa tapauksissa yhdistyksen puheenjohtaja Johanna Tuhkasen mukaan äärettömän tärkeitä. Yhdistys toivookin voivansa avata pandemian takia tauolla olleen kahvilatoiminnan syksyllä.
– Perhekahviloita on vedetty vapaaehtoisvoimin Ojakkalassa, Otalammella, Nummelassa ja Vihdin kirkonkylällä. Niissä tutustuu samassa elämäntilanteessa oleviin vanhempiin ja lapset saavat leikkiseuraa, Tuhkanen sanoo.
Vihdin seurakunnan diakoni Reetta Haahti-Seppälä muistuttaa, että myös seurakuntaan voi aina olla yhteydessä. Korona-aikana on tarjolla puhelinystäväpalvelua.
– Jokaiselle valitaan henkilökohtainen puhelinystävä. Juttukaveri, jonka kanssa henkilökemiat toimii, Haahti-Seppälä sanoo.
Diakonit ovat tavanneet yksinäisiä myös turvallisesti ulkosalla. Vanhustyön tekijät tapaavat vanhuksia ja perhetyöntekijät perheitä.
– Vapaaehtoisista meillä on pulaa ja ongelmana on vapaaehtoisten sitoutuminen, Haahti-Seppälä toteaa.
Haahti-Seppälä harmittelee, että ensi vuoden alusta seurakunnan diakoniatyöstä vähennetään yksi henkilö, ja se tarkoittaa vapaaehtoisten tekijöiden tarpeen lisääntymistä.