Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

SSO tahkoaa hyvää tulosta – Vihdin kirkonkylän S-market uudistetaan, Nummelaan tulossa uuden konseptin Sale

Suomalaiset ovat löytäneet Suomen toisella tavalla. Se näkyy positiivisesti myös kaupankäynnissä. Näin sanoo Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér esitellessään SSO:n alkuvuoden tulosta.

Finér kertoo, että kun vuosisuunnitelmaa tälle vuodelle tehtiin, oletettiin, että pandemia olisi jo ohi. Nyt kuitenkin on menossa jo toinen poikkeuksellinen vuosi, jolloin kotoilu ja mökkeily vauhdittavat SSO:n kaupankäyntiä.

– Lisäksi nyt oli pitkästä aikaa kunnon talvi, joten talviurheiluväline- ja talvivaatekauppa kävi hyvin, Finér sanoo.

Kesäkauppa toteutui jokaisella toimialalla odotuksia paremmin ja tammi–elokuun liikevaihto oli 313 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 2 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

SSO:n alkuvuoden liiketulos oli 9,5 miljoonaa euroa, joka on noin 4,4 miljoonaa euroa viime vuotta parempi ja jo hitusen parempi kuin koko viime vuoden liiketulos.

Alkuvuosi oli ABC-liikennemyymälöille haastava ravintolakaupan rajoitteiden takia. Talousjohtaja Riitta-Leena Rossi sanoo, että ravintolat olivat lähes kokonaan kiinni kuusi viikkoa alkuvuodesta. Toimialojen välinen yhteistyö kuitenkin turvasi työt myös hiljaisemmilla aloilla, joten lomautuksilta vältyttiin. Finér kertoo, että työvoiman saaminen on nyt jopa ongelma ravintolapuolella.

ABC-liikennemyymälöiden huono alkuvuosi paikkaantui kesällä, kun suomalaisten liikkuminen kuitenkin aktivoitui.

Kesällä kotimaan matkailun ja hyvien säiden myötä henkilöautoilla liikkuminen oli edelliskesää vilkkaampaa. Tämä näkyi ABC:lla kasvuna polttonestekaupassa ja edelliskesää selvästi parempina myynteinä liikennemyymälöiden ravintoloissa ja marketeissa.

Autoilun suosio vauhditti myös autokauppaa.

SSO:ssa jatketaan S-markettien remontoimista uuden konseptin mukaisiksi. Karkkilan S-market uudistetaan loppuvuodesta, Vihdin kirkonkylän ja Lempolan S-marketit ensi vuoden alkupuolella. Marketit saavat uuden ilmeen ja muun muassa ajanmukaiset energiaratkaisut.

Karkkilassa myös 20 vuotta vanhan kiinteistön piha-alue uudistetaan.

Parhaillaan SSO:ssa on suunnitteilla kolme uutta lähikauppaa: Nummen Saukkolaan, Lohjan Hiidensalmeen ja Vihdin Nummelaan tulee uuden konseptin Salet.

Saukkolan Sale tulee huoltoaseman viereiselle pellolle ja avataan ensi keväänä. Nummelan Sale tulee Vihdintien varteen, entisen Neste-huoltoaseman tontille syksyllä 2022. Lohjalle Sale tulee Hiidensalmen kesäisen asuntomessualueen portin tuntumaan. Hiidensalmen Sale aukeaa vuoden 2023 aikana.