Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Anitta Siponen käy päivittäin miehensä luona Nummelan vuodeosastolla: "Ei voi kuin odottaa hoiva-asumispaikkaa"

– Kävimme yhdessä katsomassa palvelutaloa, josta mieheni piti, mutta sinne on pitkä jono, kertoo nummelalainen Anitta Siponen.

MS-tautia sairastava Hannu Siponen (68) on ollut Nummelan vuodeosastolla huhtikuun alusta. Hän ei enää kykene reagoimaan puheeseen, vaikka sen ymmärtääkin. Miehensä omaishoitajana syksystä 2018 lähtien toiminut Anitta eli toivossa, että mies pääsee palaamaan kotiin. Niin ei käynyt. Hannu sai hoiva-asumispäätöksen elokuun alussa, ja nyt odotetaan paikkaa.

– Täällä vuodeosastolla on erittäin hyvä hoito, mutta palvelutalossa voi olla enemmän virikkeitä. Musiikki on ainut harrastus, joka urheilullisella miehellä on jäljellä. Siitä hän nauttii.

Keskimääräinen jonotusaika Vihdissä ja Karkkilassa tehostettuun palveluasumiseen on ehdottomasti liian pitkä, jyrähtää Karviaisen kuntayhtymähallituksen puheenjohtaja Tapio Karjalainen (kok.).

– Vuodeosastojen laadukasta palvelua ja toimintaa ei ole suunniteltu asumiseen vaan sairaiden hoitoon.

– Juuri nyt on käynnissä ensi vuoden talousarvion suunnittelu, ja sen yhteydessä on päätettävä hyväksyttävä keskimääräinen palveluasumispaikan odotusaika ja mitoitettava talousarvio sen mukaan.