Vihdin kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan maanantai-iltana Nummenjuohun asemakaavan muutoksen. Kaava-alue sijaitsee Nummelassa, terveysaseman koillispuolella ja Nummenjuohu ja Nummenselkä -nimisten katujen varrella.
Aloite asemakaavamuutoksen tekemiseen on tullut maanomistajalta, Maakunnan asunnot Oy:ltä. Maanomistajalla on kaavamuutoshakemuksen tarkoituksena ollut purkaa rakennuspaikalta vanhat, elinkaarensa päässä olevat tilaelementeistä tehdyt talot ja rakentaa alueelle tehokkaampaa asumista sekä mahdollisesti vanhusten hoivapalveluja.
Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 1,94 hehtaaria, josta asumiseen osoitettu korttelialue on noin 1,2 hehtaaria.
Kaavamuutoksen myötä alueella voisi asua arviolta 120 asukasta.
Kaavamuutoksessa on osoitettu asuinkerrostalojen korttelialue ja asuinrakennusten korttelialue, jolle on mahdollista rakentaa rivitaloja tai muita kytkettyjä asuinrakennuksia tai palveluasumisyksikkö. Rakentaminen sijoittuu porrastetusti harjunrinteen mukaisesti.
Kaavamuutoksen myötä myös Nummenjuohu-kadun kääntöpaikka siirtyy.
Kaavamuutoksella lisätään rakennusoikeutta ja alueen tehokkuus kasvaa. Asemakaavamuutoksen myötä toteutetaankin näin ollen Nummelan keskusta-alueelle kohdistuvaa tavoitetta eheyttää ja tiivistää taajamarakennetta. Kaavamuutos tukee siis sekä kunnan väestönkasvutavoitteita että ilmastotavoitteita.