Harjun Kiekon miesten edustusjoukkue voitti perjantaina jännitysnäytelmän jälkeen jatkoajalla lukemin 4–3 (1–2, 2–1, 0–0, 1–0) Kellokosken Alun miesten II divisioonan ottelussa.
Peli sai kotijoukkueen osalta shokkialun, kun Kellokoski meni 20 sekunnin kohdalla 0–1 -johtoon ja siirtyi kahden maaliin johtoon, kun peliä oli pelattu reilut kaksi minuuttia.
HaKi pystyi kokoamaan rivejänsä erän loppua kohden ja Grigory Mukhanov kavensi tilanteen 1–2:een. Syöttäjinä maalissa olivat Ilja Moskovskii ja Jon Tihveräinen.
Toisen erän alussa KelA pääsi jälleen kahden maalin karkuun, mutta kymmenen minuutin kohdalla taidoillansa alkukaudesta yllättänyt Ilja Moskovskii kavensi tilannetta Jon Tihveräisen syötöstä. Erän lopussa nähtiin illan komein maali, kun HaKin Ville Muukkonen laukaisi siniviivalta komean osuman KelAn maalinvartijan Riku Törnqvistin ohi. Muukkosen maalin syötti HaKin maalilla torjunut Nikita Melnichuk.
Toisessa erässä molempien joukkueiden keskittyminen tuntui herpaantuvan pelistä jatkuvaan nahisteluun. KelAn Eero Riikonen ja HaKin Grigory Mukhanov ottivat nyrkeillä yhteen erän puolivälissä 10+2 minuutin arvoisesti.
Kolmas erä kulki HaKin hienoisessa hallinnassa maalitta ja varsinainen peliaika päättyi tasan.
Jatkoaikaa ei ehditty pelata puoltatoista minuuttia kauempaa kun Danis Karimov teki kotijoukkueelle voittomaalin Sami Pettisen ja Ville Muukkosen syötöstä.
Voitosta huolimatta HaKin peli oli perjantaina haparoivaa. Kuitenkin hetkittäin HaKi näytti, mitä joukkue on parempina hetkinään, kun se pelaa suoraviivaisempaa ja kurinalaisempaa kiekkoa. Taitoa joukkueesta löytyy varmasti.
HaKin miehet kohtaavat ensi lauantaina GrIFK:n Kauniaisissa.