Länsi- ja Itä-Uudenmaan peruskoulujen neljänsien luokkien oppilaille suunnattu Kierrätysexpertit-kilpailu järjestetään jälleen tänä syksynä. Kilpailun alkukarsinta on avoinna lokakuun alusta 31.3.2022 asti.
Rosk’n Rollin järjestämän kilpailun tarkoituksena on lisätä oppilaiden ympäristötietoisuutta ja samalla kehottaa heitä miettimään omia päivittäisiä ratkaisujaan ja kulutustottumuksiaan.
– Haluamme herättää ajatuksia ja saada nuoret pohtimaan mitä eroa on sillä, haluaako vai tarvitseeko jonkun asian. Keskeinen näkökohta on se, että pienillä arkivalinnoilla me kaikki voimme tehdä ympäristötekoja ja samalla estää jätteiden syntyä, sanoo Rosk’n Rollin ympäristökouluttaja Rakel Allén Rosk’n Rollin tiedotteessa.
Kilpailun ensimmäisessä osassa Rosk’n Rollin ympäristökouluttaja pitää oppitunnin joko koulussa, etänä Teamsin kautta tai videon muodossa.
– Viime vuonna Kierrätysexpertit järjestettiin kokonaan etänä, mutta tänä vuonna toivomme, että voisimme vierailla kouluissa ainakin osittain. Erityisesti toivomme, että finaalit voidaan järjestää jätekeskuksissa, Allén kertoo.
Tulevina kilpailukuukausina selviää, minkälainen kilpailumuoto on ajankohtainen, vallitsevasta koronatilanteesta riippuen.
Nelosluokkalaiset saavat joka tapauksessa lyhyen johdannon lajittelun ja kierrätyksen kiehtovaan maailmaan, ja heti perään he saavat testata jätetietämystään mobiilipelinä pelattavan tietovisan kautta. Oppilaat voivat valmistautua kisaan jo ennen ympäristökouluttajan vierailua tutustumalla Rosk’n Rollin opetuskansioon Otto ja Ronja kierrättävät.
– Iloksemme olemme jo saaneet kymmenkunta ilmoittautumista. Mukaan mahtuu vielä monta tulevaa kierrätysexperttiä, maaliskuun loppuun on vielä aikaa ilmoittautua.
– Toivomme, että mahdollisimman moni opettaja ilmoittaa luokkansa saman tien, jotta Kierrätysexpertit ei pääse unohtumaan. Oppilaat saavat myös enemmän aikaa jätetietoutensa trimmaamiseen, Allén sanoo.
Kierrätysexpertit-kisan finaali järjestetään Lohjalla Munkkaan jätekeskuksessa sekä Porvoossa Domargårdin jätekeskuksissa. Kymmenen alkukilpailuissa eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta, viisi per alue, pääsee finaaliin.
– Finalistit ovat yleensä hyvin innokkaita. Kilpailu kannustaa oppimaan ja ottamaan selvää lajittelusta ja kierrätyksestä. Voittajajoukkueet saavat kumpikin 500 euroa luokan kassaan, se jos jokin toimii porkkanana, sanoo Allén.
Rosk’n Rollin verkkosivuilta www.rosknroll.fi/kierratysexpertit löytyy linkki ilmoittautumislomakkeeseen.