Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yöllinen tulipalo tuhosi neljä autoa ja autokatoksen Nummelassa

Rivitaloyhtiön autokatos ja katoksessa olleet neljä autoa tuhoutuivat tulipalossa Nummelan Pietiläntiellä torstain ja perjantain välisenä yönä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta hieman ennen kello puoli neljää aamuyöllä. Ensimmäisen ilmoituksen mukaan tulessa oli yksi auto, mutta pelastuslaitos sai pian toisen ilmoituksen, jonka mukaan tulessa oli neljä autoa ja palo oli levinnyt lähimaastoon sekä puihin.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle katoksessa olleet neljä autoa paloivat täydellä liekillä. Katoksen kattorakenteet olivat sortuneet autojen päälle palon syttymiskohdassa. Lisäksi palo oli leviämässä sekä vastakkaiseen että viereiseen autokatokseen. Myös vastakkaisessa autokatoksessa olleet neljä autoa olivat syttymässä tuleen.

Pelastuslaitos sai estettyä palon leviämisen muihin autokatoksiin ja sammutti palavat autot sekä ympäröivän maaston. Romahtaneet kattorakenteet poistettiin autojen päältä ja palopesäkkeet sammutettiin.

Kukaan ei loukkaantunut palossa. Neljä autoa paloi täysin ja tuhoutunutta katosta vastapäätä sijaitsevassa katoksessa olleet neljä autoa saivat vaurioita lämpösäteilystä.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.