Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nummelan Palma Art tuonut positiivista virettä – "Kunpa Vihti heräisi laajemmin arvostamaan kulttuuria, taidetta ja tapahtumia."

Palma Artin ulkoteokset ovat vapaasti ihasteltavissa Nummelassa – aina siihen asti kunnes vanhat asuntolarakennukset puretaan Vihdintie 30:ssa. Upeasti maalatut katutaideseinät voisivat toimia esimerkiksi joulutapahtumien kulissina.

– Kulttuuripalveluilla ei valitettavasti ole tälle vuodelle juurikaan paukkuja käytettävissä, mutta olemme kyllä avoimia ehdotuksille, sanoo kultuurituottaja Tommi Muhli Vihdin kunnasta.

Palma Art Night -tapahtuma, joka oli 9. lokakuuta, ja Palma Art -näyttely syntyivät, kun kunnan kaavasuunnittelija Tarja Johansson kysyi Muhlilta, keksisikö tämä jotain taidetapahtumaa pian purettaville kiinteistöille. Ja Muhlihan keksi. Katutaiteen kuraattoriksi hän sai vihtiläisen Salla Ikosen.

– Lähdin ideoimaan poikkitaiteellista ulkoilmatapahtumaa, jossa olisi paljon valoa ja väriä piristämässä vihtiläisten pimeää syksyä.

– Lopputuloksesta tuli näyttävä ja ainutlaatuinen kokonaisuus. Kiitollisena olen seurannut, että ponnistus on huomattu paitsi vihtiläisten, myös tapahtuma-alan ammattilaisten keskuudessa valtakunnallisesti. Olemme saaneet paljon tosi positiivista palautetta, toiveita ja yhteydenottoja uusista tapahtumista, mutta järjestäminen on resurssikysymys.

Muhli harmittelee, että viime vuosina kunnan talousarvioon varatuilla kulttuuripalveluiden resursseilla ei ole voinut toteuttaa ammattimaisia tapahtumia.

– Se on ollut turhauttavaa. Vihdissä on panostettu kulttuuriin ja tapahtumiin huomattavasti naapurikuntia ja muuta Suomea vähemmän. Minun lisäkseni esimerkiksi museolla ja kirjastolla tämä tarkoittaa arjessa sitä, että palvelua toteutetaan usein myös henkilökunnan hyvinvoinnin kustannuksella.

– Toivon, että Palma Artin aikaansaama positiivinen vire auttaisi eteenpäin siinä, että Vihti heräisi laajemmin arvostamaan kulttuuria, taidetta ja tapahtumia suuntaamalla resursseja kulttuuripalveluihin.

Palma Art, Vihdintie 30 Nummela. Sisämyyntinäyttely ma-pe 10–18 ja la-su 12–16: viimeinen päivä su 24.10. Ulkonäyttely auki siihen asti, kunnes talot puretaan – ota taskulamppu mukaan pimeällä.