Urpo "Upi" Siren on tuttu näky Nummelassa. Hän istuu päivittäin Linjurikioskilla joko ulkopöydässä tai sisällä.
– Tämä on kantapaikka ja kohtaamispaikka! En enää pelaa, kun ei ole millä pelata. Kotoa on kioskille kilometrin verran: en ole kävellyt, kun sattuu hitosti. Veivät kortin, kun täytin 85, mutta ei se ollut katkera pala. Vaimo heittää kioskille ja kaverit AA-palavereihin.
Upi kulkee kepin kanssa, koska putosi aikoinaan rappuja alas ja loukkasi selkänsä. Tapaturmasta on jo pitkä aika – työnteko loppui siihen.
– Keppi lensi sivuun, kun menin Nummelan uimahalliin ja uin tonnin tai vähän vajaan pari kertaa viikossa. Meinaan mennä halliin uudelleen!
Upilla onkin vahva uintiurheilutausta.
– Kumpulan uimala avattiin olympiavuonna 1952. Olin altaalla kävelemässä uikkarit jalassa, kun Helsingin Työväen Uimarien Toivo Myyryläinen pyysi uimaan toiseen päähän ja totesi: ”Sinut juuri on valittu uimaseuraan ja maajoukkueeseen”. Olin viisi vuotta vesipallomaajoukkueen maalivahti.
Hitto, veivät ajo kortin ! Mutta ei se ollut katkera pala.
– Olin täysiverinen urheilijanuorukainen. Vesipallo oli kovaa työtä. Maajoukkueella käytiin Venäjällä, Saksassa ynnä muualla. Mikä aika ei töissä mennyt, meni altaalla. Kunto oli hyvä!
– Sain Uimaliitosta palkinnoksi autokoulun. Kysyin voinko saada ammattikortin. Sain, ja isä osti kuorma-auton. Olin KTK:ssa hommissa.
Upi lähti maailmalle: Ruotsissa ja Tanskassa meni kymmenen vuotta. Töitä löytyi molemmista, mutta alkoholi tuli kuvioihin.
– Olen ollut sellainen lentoharakka. Olin jo mennyt naimisiin, mutta tuli vaan lähdettyä! Tukholmassa olin Slussenin siltojen alla, samoin Tanskassa. Ei ne olleet meidän paikkoja. Väistin huumeita! En harrastunut riitelyä, enkä ollut poliisin kanssa tekemisissä. Otin asiat toisella tavalla.
– Olen ajatellut, että hienosti meni, kun kaksi kieltä tuli kuitenkin opittua!
Tulin vuonna 1971 takaisin. Minulla oli erittäin hyvät, raittiit vanhemmat: ”Ei me jakseta katsella sua, haiset joka ilta viinalta, mene sinne missä ei saa ottaa.” Isä ei muistanut AA:n kirjaimia, mutta olin jo itse te ottanut selvää AA-toiminnasta, kertoo Upi.
– Tuli kymmenen raitista vuotta, sitten yksi retkahdus, ja nyt on takana yhtäjaksoisesti 35 raitista vuotta.
– Olen ottanut onkeeni ja haluan auttaa muita. Kävin monta vuotta AA:ssa joka päivä paitsi lauantaisin. Aloitin Helsingissä, ja käyn edelleen AA-palavereissa sekä siellä että täällä Vihdissä.
– Kun on itse esimerkkinä, muutkin tulevat seuraavan kerran. Moni kaveri on saanut kiinni raittiudesta. Se on näkymätöntä auttamistyötä.
Uskon Taivaan Isään. En huutele siitä, se on oma asiani. Minulle on tapahtunut sellaisia asioita, ettei niistä olisi selvinnyt millään, jollei olisi joku hoitanut. Henki on ollut hiuskarvan varassa, miettii Upi.
Vuosikymmenten varrella hän on tehnyt paljon töitä. Oma firma teki julkisivujen pesuja ja saumauksia. Firma tarvitsi tilaa, ja Upi rakensi ison hirsitalon Myllylammen lähelle.
Upin kahdesta pojasta toinen on menehtynyt.
– Vaimo on kymmenisen vuotta nuorempi. On oltu lähes 50 vuotta naimisissa ja hyvin on mennyt. Yhteisiä lapsia ei ole.
85-vuotispäivänä kaverit yllättivät Upin tarjoilulla, missä muualla kuin Linjurikioskilla.
– Oli passattu pullat ja kaikki. Tuntui mukavalta. Iso kasa poikia oli.