Perusturvayhtymä Karviaisella on edessään haastava talousvuosi, sillä taklattavana ovat muun muassa koronan aiheuttamien hoitojonojen, eli hoitovelan, purkaminen ja ikäihmisten palvelutarpeen lisääntyminen. Samaan aikaan arvellaan, että sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntä palautuu ensi vuonna koronaa edeltäneelle tasolle.
Karviaisen talousarviossa vuodelle 2022 todetaan, että kuntayhtymän ja omistajakuntien taloudellinen tilanne oli vaikea jo ennen koronaepidemiaa. Karviainen pyrkii tulevassa toiminnassaan edelleen kustannustehokkuuteen.
Keskeisin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin vaikuttava muutos on alueen väestön ikääntyminen. Yli 75-vuotiaiden määrän ennustetaan kasvavan etenkin Vihdissä, mikä lisää palveluasumisen ja terveydenhoidon tarvetta. Karviainen varautuu lisäämään Vihtiin 15 ikäihmisten tehostetun palveluasumisen paikkaa. Talousarviossa tälle on varattu 550 000 euroa.
Perusterveydenhuollon osalta lääkäriin pääsyä halutaan nopeuttaa erityisesti kiireettömien lääkäriaikojen osalta. Terveyskeskuslääkärille pääsyä pyritään helpottamaan lisäämällä kolme lääkärin virkaa, joista Vihdin osuus on 225 000 euroa.
Suolistosyövän seulonnat alkavat Karviaisen alueella uutena seulontatutkimuksena, johon on Vihdissä budjetoitu 114 000 euroa.
Valtakunnallisen arvion mukaan korona vaikuttaa myös lastensuojelupalveluiden tarpeen lisääntymiseen. Lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa nostettiin vuonna 2020 aikaisemmasta 21 vuodesta 24 vuoteen. Lakimuutoksen takia lastensuojelun jälkihoitoon on budjetoitu Vihdissä 70 000 euroa.
Karviaisen oman toiminnan kustannuksia kasvattavat keskeisesti vuoteen 2021 verrattuna Vihdin osalta myös kehitysvammaisten asumispalvelut (300 000 euroa) ja työtoiminta (55 000 euroa), palkankorotukset (370 000 euroa), asiakasmaksulaki (646 000 euroa), ostopalveluiden hinnankorotukset (235 000 ja 532 000 euroa), Omni-360 -potilastietojärjestelmä (114 000 euroa) ja vuokrat (100 000 euroa).
Kaikkiaan Karviaisen omaan toimintaan vaikuttavat muutokset tuovat lisäkustannuksia Vihdissä vuoteen 2021 verrattuna yhteensä noin 3,31 miljoonaa euroa.
Vihdin kunnan maksuosuus on Karviaisen talousarviossa oman toiminnan osalta noin 54,8 miljoonaa euroa ja erikoissairaanhoidon osalta noin 41,1 miljoonaa euroa. Karkkilassa oman toiminnan maksuosuus on 22,4 miljoonaa euroa ja erikoissairaanhoidon osuus 13,75 miljoonaa euroa.
Vihdin kunnanhallitus on päättänyt hyväksyä talousarvioesityksen, mutta edellyttää Karviaisen esittämään valtuustolle talousarviomuutoksen, jolla Karviaisen talous sopeutetaan kunnan myöntämään määrärahaan. Kunnanjohtajan talousarvioesityksessä Karviaisen palveluihin on varattu 54,23 miljoonaa euroa ja erikoissairaanhoitoon 39,96 miljoonaa euroa. Tämä edellyttää Karviaiselta hieman reilun 600 000 euron tehostamista toiminnasta vuoden aikana. Karviaisen talousarvio siirtyy valtuuston käsittelyyn.