Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jatka lausetta | Ari-Pekka Miettinen: "Olen Jokikunnan oma Havukka-ahon ajattelija"

Jatka lausetta -juttusarjassa tutut vihtiläiset paljastavat itsestään uusia asioita. Tällä kertaa vastausvuorossa on jokikuntalainen yhteisötaiteilija Ari-Pekka Miettinen.

En olisi ikinä uskonut… että kotikylälläni Vihdin Jokikunnalla voisi törmätä karhuun. Vai olikohan se karhu? Jokin iso ja karvainen otus se kuitenkin oli, ja tuli sienimetsässä minua vastaan. Molemmat säikähdimme, niin että tanner tömisten pakenimme toisiamme karkuun. Pötkiessäni pakoon, tätä metsän mystistä mörköä, laulaa kailotin kovalla äänellä "Mä oksalla yyyylimmääällä", niin että Jokikunnan kyläraitillakin se varmasti kuultiin, ihan vaan karhunkarkotteeksi.

Olen virkeimmilläni… kesäöisin, kun vaeltelen hiljaisuudessa pitkin usvaisia pellonlaitoja, hiippailen rapisevilla hiekkateillä ja tallustelen paljain jaloin pehmeillä sammalpoluilla. Yön hiljaiset autiotalot kuiskailevat tarinoita eilisistä päivistä; kauniita muistoja menneistä kesistä, ajoista jotka ovat haihtuneet, ihmisistä ketkä joskus valvoivat kesäöitä samoilla tienoilla, saman yötaivaan alla. Silloin olen aistivimmillani ja virkeimmilläni.

Olen loistava… metsäpsykologi, ja aina valmis kuulemaan ystävien sekä tuntemattomien kanssakulkijoiden huolia. Minulta löytyy ratkaisuja ja neuvoja elämän kommervenkkeihin, koska täällä maaseudun hiljaisuudessa sitä näkee ja kuulee selvemmin. Olen sellainen Jokikunnan oma Havukka-ahon ajattelija.

Suurin asia jonka olen oppinut elämäni aikana on... se, että elämänlanka on kieputeltu meille jokaiselle omannäköiseksi ja pituiseksi kudelmaksi. Välillä sen muoto kietoutuu koristeellisen täydellisiksi ilon kirjavan kukertaviksi kuvioiksi, kun välillä taas sen väri haalenee harmaaksi tummuen kaiken peittävään mustaan. Elämä on tässä, räntäsateesta kevätaurinkoon.

Haluaisin matkustaa… polkupyörällä Vanjärven laavulle. Pakata reppuun mukaan eväsleivät (Jokikunnan kylärieskaa!), termoskannuun vahvaa kahvia ja pieneen lasipulloon kahvimaitoa. Muovirasiaan sujautan pari korvapuustia. Viime kesänä mukana oli vanhanajan sokeripintaisia lusikkaleipiä, en enää muista kuka niitä minulle antoi, mutta söin ne jokaisesta suupalasta nauttien.

Noloa myöntää, mutta… Olen tykännyt nykymaailman tilanteen aiheuttamasta eristyneisyyden tunteesta. Viihdyn kotitorppaseni hiljaisuudessa liiankin hyvin seinäkellon raksutusta kuunnellen.

Olen ehkä koko Vihdin omistautunein Kikka-fani, kunnes toisin todistetaan.

Ari-Pekka Miettinen

Haluaisin oppia… Puhumaan espanjaa ja kuuntelen usein nettiradiosta espanjankielisiä radiokanavia. Niiden sävelissä liidän milloin minnekin espanjankieliseen kolkkaan, Meksikosta Argentiinaan ja niin poispäin. No sueñes tu vida vive tu sueño!

Kymmenen vuoden päästä olen… toivottavasti valmistunut unelma-ammattiini kulttuurien tutkijaksi. Pääaineenani on etnologia, joka sopii hyvin tällaiselle korpifilosofille, joka on kiinnostunut arkiympäristön ilmiöistä. Ja jos elämä on suotuisien tuulien saattelemaa, niin haluaisin olla kymmenenkin vuoden päästä edelleen hiljaa onnellinen ja vahvasti elossa.

Kotini paras puoli on… sen luonnonläheisyys. On jännittävää, että kotitorppani takapihalta lähtee polkuja salaperäiseen peikkometsään. Jos sinne uskaltautuu voi siellä nähdä ja kuulla kaikenlaista. Koti on myös turvasatama. En tiedä mukavampaa tunnetta kuin saapua Helsingin hulinoista takaisin kotipiirin hiljaisuuteen.

Voisin syödä pelkästään… uunissa pitkään haudutettua karjalanpaistia ja kylkeen pottua. Huuhdellaan alas piimällä ja kotikaljalla. Olipa joulu tai juhannus, niin lisukkeeksi katetaan lanttulaatikkoa ja sienisalaattia. Tähän kuuluisi myös mummoni leipoma ruisleipä, mutta hän on jo siirtynyt taivaanrannan taa.

Jännitän… joka kerta sähkölaskujen avaamista, sähkönsiirtomaksuista puhumattakaan - karmivia kirjeitä! Jännittäviä asioita ovat myös kummitusjutut, joita luen yläkerran vinttihuoneessa, syysmyrskyn riepotellessa kotikylää.

Jos saisin yhden toiveen, toivoisin… että Jokikunnalla olisi pieni ja sympaattinen kyläkauppa, jossa oikein tuntisi ajan pysähtyneen jollekin sille parhaiten sopivaan uomaansa. Sieltä saisi kaiken olennaisen eikä mitään liikaa. Kesäisin istuisin kaupan portaille syömään jätskiä, moikkailisin tuttuja ja kirjoittaisin postikortin ystävälleni Puu-Käpylään.

Vihdissä rakastan… sen erityislaatuista paikallistunnelmaa, jossa on samanaikaisesti aistittavissa ikiaikaisen perinteikästä että ajan hermoilla elävää uutta energiaa. Vihti on särmikäs salaisuus joka pitää löytää, ja joka kätkee löytäjänsä onnellisesti.

Tunnen vastustamatonta halua… erikoisten esineiden sekä figuureiden keräämiseen. En varsinkaan voi vastustaa Misha-olympianalleja, olen saanut niitä jopa lahjoituksena eräältä jokikuntalaiselta ystävältäni. Misha-nalle kokoelmani kartuttaminen on hauskaa aarteenetsintää ja pitää mieleni iloisena.

Inhoan luonteessani sitä, että… takertelen lillukan varsissa kun vieressä olisi helppokulkuinen pikatie, teen asiat usein vaikeimman kautta.

Hyvä ystävä on… kuin pehmoinen villasukka, kevään ensimmäinen leskenlehti, auringon pilkahdus harmaana päivänä, naurun remakka sille sopimattomassa paikassa, karnevaalituikku tivolin pihalla, naururyppy silmäkulmassa, muistojen säveltä iloisesti kilkattava klingeliklangelisoitin ystävyyden konserttisalissa.

Minut saa liikuttumaan... suomalaisen kansanmusiikkimestarin Sari Kaasisen tuotanto. Kerran liikuttuminen yllätti kesken kauppaostosteni, kun myymälän stereoista kajahti yllätyksekseni ilmoille yksi Kaasisen tunnetuimmista kappaleista. Seisoessani häkeltyneenä siinä säilykepurkkihyllyjen välissä, voisi tilanteen kiteyttää Sarin biisiä siteeraten: "en mie olis muuten itkenyt, mutta kun silimäni vuosi vettä..."

Kun kukaan ei näe… tai kuule, kääntyvät musiikkilaitteeni volyymit tiukasti kaakkoon, kun kiihkeät tuulet puhaltavat kymmenen boforin voimin kotistereoistani ulos iki-ihanan Kikan tahtiin! Olen ehkä koko Vihdin omistautunein Kikka-fani, kunnes toisin todistetaan.

En voi sietää… kun roskia heitetään luontoon. Eräänä syyspäivänä päädyin kantarellien sijasta keräämään roskia, kun pistivät siinä mättäällä niin silmään ja toimitin ne jätteenkeräykseen. Samoin en voi sietää nykyajan nopeatahtisuutta, mihin täällä on kiire ja hoppu?

Minulla on pakkomielle… Vihellellä Pata Kakkosen-tunnusmusiikkia, niin että se kuulostaisi samalta kuin ohjelmassa. On muuten vaikeaa, testaapa!

Ihailen… Vihdin Marttojen tieto-taitomäärää perinneruoista kodin hallintaan ja mehustuksesta jouluhimmelien väkertämiseen. Kylätoimikuntamme vahvoja naisia, pitävät Jokikunnan asiat kunnossa. Eino Leinon runoja. Turun yliopiston etnologian tieteenalan uskomattoman inspiroivia opettajia. Vihtiläistä perinnemaisemaa. Että joku jaksaa joka vuosi perustaa tänne yhteisöllisen auringonkukkapellon, kiitos siitä! Museonmäkeä. Vanjärveltä kantautuvaa joutsenten laulua. Karjalaisia esi-isiäni.

Jokaisen kannattaisi joskus lukea… jokin itseään kiinnostava klassikkoteos. Omalla yöpöydälläni on ollut jo pitkään Mihail Bulgakovin tiiliskivi Saatana saapuu Moskovaan, siemailen siitä lukuja vain vähän kerrallaan. Nuorempana luin monta kertaa Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen ja Sotilaan Tarinan. Niiden kalsea huumori ja Härkösen häpeilemättömän ronski kirjoitustyyli teki lähtemättömän vaikutuksen silloin vielä nuoreen lukijaansa.