Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Haimoossa historiatilaisuus: "Perkreenin" eli Jalmari Aittosaaren valokuvat herättivät muistoja ja keskustelua

Haimoon Martat järjesti Haimoon koululla historiatilaisuuden, jossa tutustuttiin haimoolaisen harrastajakuvaajan jälkeen jääneeseen materiaaliin. Tuo varhainen valokuvaaja oli Jalmari Berggren (1896–1959) vuodesta 1935 Aittosaari.

Hän oli ammatiltaan maanviljelijä, kanalanpitäjä, Haimoon Osuuskassan hoitaja sekä lehtiasiamies. Hän oli käynyt kansakoulun ja kauppakoulun. Hän harrasti mehiläistarhausta, harmoninsoittoa sekä kutomista ja kuorolaulua. Puoliso oli Elli (o.s. Idman 1901–1953) ja ainoa lapsi oli Osmo (1926–2005).

Jalmari kiinnostui valokuvauksesta jo nuorukaisena paikallisen opettajan Akseli Valkeeniemen harrastusta seuratessaan. Valkeeniemi ilmeisesti myi hänelle ensimmäisen oma kameran. Valokuvaus tapahtui tuohon aikaan lasilevyille. Jalmari kuvasi vain ja ainoastaan näille lasilevyille, filmiä hän ei myöhemminkään suostunut käyttämään. Hän kulki kameran kanssa lähiseuduilla kuvaamassa sekä ihmisiä että tapahtumia 1920–1930-luvuilla. Sota kuitenkin lopetti kuvaamisen, sillä materiaaleja ei enää ollut saatavissa.

Aittosaaren vuosien saatossa kuvaamasta runsaasta materiaalista on jälkipolville säilynyt 300 kuvaa. Poika, Osmo Aittosaari, löysi vuonna 1976 kotitalonsa Rauhalan vintiltä puulaatikollisen yhteenliimautuneita lasilevyjä. Taisi levyjen joukossa olla myös sahanpuruja ja vuosikausien pölykerroksia. Kuvien säilymiseen vaikutti Martti Ojanteen tekemä suuritöinen lasilevyjen irrottamis- ja puhdistustyö. Kuvien henkilöiden tunnistustyö oli toinen iso urakka, johon osallistui vuonna 1990 noin 50 henkeä.

Osmo Aittosaari lahjoitti isänsä lasinegatiivit Vihdin museolle.

Tunnistuksen jälkeen Osmo Aittosaari lahjoitti isänsä lasinegatiivit Vihdin museolle, jossa niistä teetettiin 300 paperikuvaa ja 58 valokuvasuurennosta. Vihdin museolla oli vuonna 1991 esillä ”Haimoon kyläkuvaaja” -näyttely. Nuo samaiset kuvasuurennokset kuvat olivat nyt esillä Haimoon koulun tilaisuudessa. Alkuperäiset lasilevyt päätyivät museon kuva-arkistoon.

Koululle kokoontui 40 hengen joukko omasta ja kylän historiasta kiinnostuneita lauantaina 13. marraskuuta. Paikalle saapuivat myös Aittosaaren suvusta Ulla, Leila ja Kirsi sekä Tommi. Mukanaan heillä oli Aittosaaren käyttämiä valokuvauskoneita ja lasilevyjä.

Valokuvat ja niihin liittyvät tarinat olivat todella mielenkiintoisia. Ne herättivät monia polveilevia muistoja ja keskusteluja.

Tapahtumaidean äiti Tarja Ojanne ja Haimoon historiaan perehtynyt Heikki Rinne vastailivat kuviin liittyviin moninaisiin kysymyksiin. Moniin epäselviin kohtiin saatiin valaistusta.

Tarja Ojanne oli myös koonnut Haimoon historiaan liittyvän sadan kuvan diaesityksen. Sitä katsoessa huomasi kuinka nopeasti vanha unohtuu ja uusi muuttaa maisemaan, se herätti katsojissa paljon keskustelua ja muistoja. Paikkoja ja ihmisiä yritettiin tunnistaa. Maisemat ja vanhat paikat yritettiin sijoittaa. Lopuksi vielä käytiin läpi läsnäolevien tunnistautumiskierros. Kukin kertoi lyhyesti miten liittyi Haimoon kylään ja sen historiaan.

Mukava kaksituntinen oli tämä tilaisuus, jonka aikana vanhat tutut kohtasivat ja uudet kylälle muuttaneet esittäytyivät. Mukava oli meidän kaikkien jutustaa Haimoon Marttojen kahvituksen voimalla. Aittosaaren ja Ojanteen perheiden ansiosta!