Vihdin kirkkokuoro valmistautuu adventtiin ja juhlapäiväänsä kanttori Kaisa-Leena Hannikaisen johdolla. Kuorossa on kolmattakymmentä laulajaa. Korona-aika vaimensi tämänkin kuoron, mutta nyt on pikkuhiljaa ilolla palattu ääneen.
Ensimmäisenä adventtisunnuntaina 28.11. kirkkokuoro laulaa Hoosiannaa ensin Vihdin kirkon messussa yhdessä seurakunnan kanssa. Illalla kello 18 esitetään 90-vuotisjuhlassa Armas Maasalon Adventtivesper, joka on kauan ollut kirkkokuorojen ydinohjelmistoa. Vihdissä sitä ei ilmeisesti ole esitetty ainakaan 40 vuoteen. Vesperin yhteydessä lauletaan muutakin adventtiin liittyvää ohjelmistoa. Kuoron vuosikymmenet yhteen kokoavana kappaleena kuoro laulaa Oskar Merikannon ”Oi kiitos, sa Luojani armollinen”. Vesperiin kutsutaan erityisesti myös entisiä kirkkokuorolaisia.
Jumalanpalveluksen elävöittäminen on kirkkokuoron päätehtävä – ”julistaa sanoin ja sävelin ja rohkaista muitakin yhdessä ylistämään Jumalaa”. Ohjelmisto on varsin laaja vanhasta kirkkomusiikista aina nykymusiikkiin. Silloin tällöin pidetään oma konsertti tai yhdistetään voimat toisten musiikkiryhmien kanssa. Kirkkokuorolaiset toimivat myös aktiivisesti vapaaehtoistehtävissä, erityisesti tietenkin laulattamassa, missä milloinkin tarvitaan. Lisäksi kuoron jäsenistä on koottu pienryhmiä erilaisiin tilaisuuksiin. Kuoro tekee matkojakin, viimeisimpänä vuonna 2019 Vihdin ystävyysseurakuntaan Viron Otepäälle.
Kuoro ottaa mielellään uusia laulajia. Muutamia onkin liittynyt mukaan kuluvana syksynä. Edellytyksenä on moniäänisen kuorolaulun perustaidot. Kuoron varajohtajina toimivat Hellevi Lohikari ja Osmo Tuppurainen. Kuorosta kertoo paljon se, että kanttoreiden vaihtumisesta riippumatta monet ovat viihtyneet rivissä pitkään. Kirkkokuoron 50-vuotiskuvassa on kaksi nykyistä kuorolaista, ja 70-vuotiskuvassa heitä on seitsemän!
Kuoron syntymäpäivänä on totuttu pitämään ensimmäistä adventtia vuonna 1931, jolloin ”Vihdin kirkkokuoro” piti konsertin kirkossa vastikään sijaiskanttoriksi palkatun Eino Kannon johdolla.
Vihdin seurakunnan kuorotoiminnalla on kuitenkin yli 180-vuotinen historia. Nuoren lukkarin Anders Elias Lindgrenin kerrotaan saaneen loppuvuodesta 1836 pidetyn rovastintarkastuksen yhteydessä tunnustusta siitä, että hän oli harjoittanut moniäänisiä lauluja jumalanpalveluksen elävöittämiseksi. Hänen pitkän virkakautensa lopulta on säilynyt lehtitieto, jonka mukaan ”Eilen laulettiin kirkossamme Voglerin ’hosianna’ neliäänisesti tyttökoulun oppilasten awulla seurakunnan suureksi mielistymiseksi”, ilmeisesti kanttorin johdolla (Uusi Suometar 6.12.1876).
Adventtina seurakunnan veisaaman Hoosianna-hymnin lisäksi kirkkokuoro on usein esittänyt komean ”kuoro-Hoosiannan”. Vihdissä tähän liittyy vielä erityinen muisto. Vuonna 1990 kuollut opettaja, dir. cant. ja kuoron varajohtaja Sylvi Luoto säesti ensimmäisen adventin Hoosianna-hymnin kirkon uruilla peräti viitenäkymmenenä peräkkäisenä vuotena.
Vihdissä pitkän kanttoriuran tehnyt Martti Kilpeläinen luotsasi kirkkokuoroa 28 vuotta. Kilpeläisen jäätyä eläkkeelle vuonna 2008 kanttorin tehtävää hoiti neljä sijaiskanttoria. Vuonna 2014 tahtipuikon sai Kaisa-Leena Hannikainen. Hän toteaa kirkkokuorosta näin: ”Kirkkokuoro on kehittynyt todella valtavasti viime vuosina. Usein mennessäni harjoituksiin olen todella väsynyt, mutta ah, miten voimaannuttavaa on tämän joukon kanssa työskentely! Mukavia, taitavia ihmisiä, ja todella sitoutuneita tehtäväänsä. Iloitsen suuresti, että saan heidän kanssaan työskennellä.”
Pitkäaikaisia lukkareita ja kanttoreita:
Anders Elias Lindgren 1833–81
August Edvard Peltonen 1882-1929
Eino Salomon Kanto 1931–63
Ilmari Kotisalo 1965–80
Martti Kilpeläinen 1980–2008
Kaisa-Leena Hannikainen 2014–