Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koirien jätökset harmittavat Tarmon majalla – kunnasta toivotaan omistajien huomioivan alueen siisteyden

Koiran omistajille koiran jätökset ovat yksi lemmikin hyvinvoinnin mittari. Paikallisten koirien hyvinvointia voi aika ajoin seurata muun muassa Nummelassa Tarmon majan ja Nummelan kuntoradan läheisyydessä. Vihdin kunnan liikuntapaikkamestari Tero Nevala kertoo, että koirien jätöksiä on voinut viime aikoina bongata erityisesti Tarmon majan nurkilla ennen metsälenkille lähtemistä.

Lenkkeily koiran kanssa on iloinen asia, mutta Nevala toivoo, että koirien kanssa ulkoilevat huomioisivat jätösten korjaamisen hoidetuilta ulkoilureiteiltä. Hän toteaa, että suurin osa näin tekeekin – osalta pökäleiden noukkiminen kuitenkin unohtuu.

Koirankakkakeskustelu ryöpsähtää tyypillisesti keväisin, mutta oli vuodenaika mikä tahansa, jätöksiä ei tulisi jättää teiden varsille, muistutetaan Suomen Kennelliitosta. Järjestyslain mukaan koiran omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa. Hoidettuja alueita ovat kuntien ylläpitämät ja yksityishenkilöiden hoitamat alueet.

Kennelliitosta todetaan, että siisti ympäristö on kaikille mukavampi. Koirankakkaan ei ole kiva astua, ja toisinaan pökäleet voivat kiinnostaa pieniä lapsia.

– Muut eläimet voivat saada koirankakoista mikrobi- tai loistartuntoja. Vaikka suurin osa koiran taudeista ei tartu ihmisiin, voivat tietyt loiset, kuten suolinkaiset tarttua, kertoo Kennelliiton viestintäpäällikkö Liisa Suoninen.

Kennelliiton rekisterissä on tällä hetkellä noin 3700 koiraa, joiden omistajat asuvat Vihdissä. Koronan myötä koiria on otettu aiempaa enemmän, mikä näkyy Kennelliitossa kasvaneina rekisteröintimäärinä. Kaikkiaan Suomessa on noin 700 000 koiraa.

Suoninen toteaa, että kaikki eivät pidä koirista ja jätökset ovat vuosittain tunteita herättävä puheenaihe.

– Koirien jätösten keräämättä jättäminen antaa huonon kuvan koiranomistajista. Vastuullinen koiranomistaja näyttää, että hän ottaa huomioon myös muut ihmiset ja ympäristön, hän muistuttaa.