Vuoden 2020 yrittäjä: Vihtiläisille tutun ravintola Ned Kelly´sin yrittäjä, KTM, ekonomi Taili Harjula: ”Kekseliäisyys, ketteryys ja muuntautumiskyky ovat olleet selviämisen työkaluja”.
Vihdin Yrittäjät palkitsi Vihdin vuoden 2020 yrittäjänä Ned Kelly´sin yrittäjä, KTM, ekonomi Taili Harjulan. Vuoden 2021 yrittäjänä palkittiin puolestaan Auto-Huiput Oy:n yrittäjä Aleksi Mäkelä. Tunnustukset luovutettiin lauantaina 20.11.2021 Vihdin Yrittäjien Y-juhlassa Air Hotel Nummelassa.
– En osannut odottaa alkuunkaan, että minut valittaisiin, mutta on tosi hienoa, että tekemäni työ on huomattu. Kiitos kaikille tästä kunniasta ja arvostuksesta, puhelimitse tavoitettu Harjula kiittelee ja sanoo, että erityisen hyvältä huomio tuntuu rankan ravintola-ajan korona-aikojen jälkeen.
Korona kurittaa edelleen koko alaa. Harjula haluaa kuitenkin olla uudistamassa ravintolaa sekä kehittämässä uutta.
– Tähän on auttanut paljon myös sosiaalisuuteni sekä persoonani ja avoimuuteni, Harjula miettii.
Ajat ovat olleet kyllä todella haastavat, mutta periksi ei anneta!
– Olen yrittänyt omalla esimerkilläni sekä innovatiivisuudellani pärjätä. Myös yhteistyö alueen muiden yrittäjien kanssa on tärkeää, Harjula sanoo.
Alkoholi- ja ravintolakulttuuri on joutunut pelinappulaksi poliittiseen peliin, ja alan yrittäjien jaksaminen on ollut koetuksella. Elämään kuuluvat myös alamäet, mutta niistä selviydytään.
– Kekseliäisyys, ketteryys ja muuntautumiskyky ovat olleet selviämisen työkaluja. Mutta niin ne ovat olleet jo 16 vuoden ajan ja jo paljon ennen koronaakin.
Harjula sanoo haluavansa joka vuosi tuoda liiketoimintaan jonkun uuden jutun ja vision. Tulevan talven ”juttuja” ovat terassin lasi-iglut.
Harjulan mukaan lasi-igluilla pidennetään terassikautta ja tarjotaan korona-ajalle asiakkaille mahdollisuus asioida vain oman seurueensa kesken.
– Turvalasista tehtyihin igluihin mahtuu hyvin kymmenen hengen seurue, joten jos korona pelottaa, niin se on hyvä tapa viettää aikaa vain tutulla seurueella. Igluja on käytössä monessa isommassa kaupungissa, mm. Helsingissä, Turussa ja Lapin suurissa hiihtokeskuksissa. Näitä tulee meille nyt kuusi kappaletta, Harjula kertoo innostuneena.
Vuoden yrittäjäksi valinnan syyksi Harjula epäilee myös rooliansa erilaisten urheilutapahtumien järjestäjänä Vihdissä.
– Järjestämme Vihti Icehockey -cupin sekä futsal- ja salibandyturnaukset nyt talvella. Kesällä katulätkä- sekä katusählyturnauksemme ovat jo vuosia olleet tosi suosittuja ja monelle Nummelasta pois muuttaneelle edelleen tapahtuma, jonne on kiva tulla moikkaamaan ystäviä pitkästä aikaa. Ensi kesänä Nedin lähellä pelataan myös beachfutista ja rantalentistä, Harjula luettelee.
Urheilutapahtumien järjestäminen on kovaa, mutta Harjula sanoo pitävänsä vihtiläisten liikuttamisesta ja harrastaa itsekin monipuolisesti urheilua.
– Urheilutapahtumamme ovat sosiaalisia koko perheen tapahtumia. Vasta palkintojen jaot ovat meillä baarissa. Urheilun, hauskanpidon ja sosiaalisen kanssakäymisen voi yhdistää näin kivasti. Tietenkin tällaiset tempaukset ovat samalla brändin kirkastamista, mutta myös mukavaa tekemistä, Harjula sanoo.