Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Karviainen napakoittaa toimintaansa sairaalaruuhkan seurauksena – "Pyrimme hoitamaan potilaita mahdollisimman hyvin avohoidon ja hoivakotien keinoin"

Koronatilanne on pysynyt edelleen hankalana perusturvakuntayhtymä Karviaisen alueella. Uusia tartuntoja on todettu viimeisen kahden viikon aikana Vihdissä 105 ja Karkkilassa 23.

– Tartuntamäärät ovat olleet noususuuntaisia viimeisen kuukauden ajan ja ilmaantuvuusluvut ovat tällä hetkellä korkealla, kertoo Karviaisen tartuntatautilääkäri Niko Partanen.

Hän toteaa, että tautia liikkuu todennäköisesti tilastoitua enemmän. Koko pandemian aikana tartuntoja on ollut Vihdissä 859 ja Karkkilassa 353.

Koronatartunnat ovat nykytilanteessa peräisin useista eri lähteistä. Karanteeneja on Karviaisen alueella voimassa arviolta 200. Tartunnat ovat painottuneet kouluikäisiin ja heidän perheenjäseniinsä.

– Huolestuttavaa on ollut, että tartuntoja on todettu melko paljon myös vanhemmissa ikäluokissa ja myös kahden rokotteen läpi, Partanen sanoo.

Tämä on heijastunut sairaalahoidon tarpeeseen, jolle on ollut nyt enemmän tarvetta kuin aiemmin koko pandemian aikana. Sairaalassa on ollut Karviaisen alueelta reilun kuukauden aikana yhdeksän potilasta, myös kaksi rokotetta saaneita, mutta tehohoidolle ei ole ollut tarvetta.

Karviaisen avoterveydenhuollon ylilääkäri Mia Jernfors kertoo, että koronapotilaiden vuoksi sairaanhoidon tarve on lisääntynyt merkittävästi koko Hus-alueella niin perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla kuin tehohoidossa. Karviaisen alueen perusterveydenhuollon tason potilaat hoidetaan osin Lohjan sairaalassa, joka on tällä hetkellä pahoin ruuhkaantunut.

Karviaisen alueella tämä tarkoittaa sitä, että päivystyspisteistä Nummelasta ja Karkkilasta ei välttämättä pystytä aiempaan tapaan siirtämään potilaita Lohjan sairaalaan vaan potilaat on hoidettava Karviaisissa.

– Arvioimme päivystysten toimintaa ja annamme sinne vanhempien lääkäreiden tukea entistä enemmän. Pyrimme hoitamaan potilaita mahdollisimman hyvin avohoidon ja hoivakotien keinoin, kertoo Jernfors.

Perusterveydenhuollon vuodepaikkahoitoa vaativat potilaat pyritään hoitamaan Karviaisen omilla vuodeosastoilla. Potilaat pyritään myös kotiuttamaan tehokkaammin.

– Toki suunnitellusti mutta napakammin. Pyrimme järjestämään potilaan hoidon sille tasolle, että hän pärjää kotona, kuvailee Jernfors.

Lisäksi kotihoitoa tehostetaan.

– Mietimme tarkoin, mitkä palvelut ovat potilaan hoidon kannalta erityisen välttämättömiä. Kotihoidossa ollaan lähestytty omaisiakin, että pystyvätkö he auttamaan, eli turvaamaan ikäihmisten päivittäistä elämää vierailuilla, kertoo Jernfors.

Rokotustilanne on Karviaisen vs valmiuskoordinaattorin Joanna Immosen mukaan hyvällä tolalla. Koko Karviaisen alueella yli 12-vuotiaista ensimmäisen rokotteen on saanut 86,1 prosenttia ja toisen rokotteen 81,5 prosenttia. Kolmannen rokotteen on saanut 4,8 prosenttia, kun koko maan osalta luku on 3,7 prosenttia.

Karviaisesta toivotaan, että nykyisen koronatilanteen keskellä kuntalaiset muistaisivat ohjeistukset maskinkäytöstä, käsihygieniasta ja riittävistä turvaväleistä. Suuria väkijoukkoja ja kokoontumisia suositellaan välttämään ja esimerkiksi pikkujouluja suositellaan juhlimaan lähipiirin kesken.