Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tunturin tarina: ohjaaja Marko Röhr vierailee Vihdin Kinossa

Tunturin tarina -elokuva täydentää Metsän tarinan ja Järven tarinan aloittaman, luonnosta ja ihmisen luontomytologiasta kertovien elokuvien kokonaisuuden.

Tunturin tarina vie katsojat läpi Lapin erämaiden, aina Pohjoiselle jäämerelle asti, missä tunturit laskeutuvat meren syleilyyn. Se on myyttinen kertomus, jonka tarina alkaa miljardien vuosien takaa, aikakaudelta jolloin maa-planeetan ensimmäiset vuoret syntyivät. Elokuvassa eläimet kuten karhu, kärppä, riekko ja tunturipöllö saavat näkyvän roolin. Muita keskeisiä eläimiä ovat mm. ahma, poro, ryhävalas, kettu, lapinpöllö ja kotkat. Tarina kertoo kuhunkin eläimeen liittyvistä uskomuksista ja tarinoista, mutta myös ihmisen suhteesta luontoon ja eläimeen.

Tunturin tarina on koko perheen luontoelokuva, jossa Teemu Liakan kuvausta täydentää Panu Aaltion musiikki.

Elokuvan ohjaaja Marko Röhr vierailee Vihdin Kinossa keskiviikkona 8.12. Röhr esittelee Tunturin tarina -elokuvan ja näytöksen jälkeen ohjaajalle voi esittää kysymyksiä elokuvasta. Näytös alkaa klo 18.30.