Perusturvakuntayhtymä Karviainen ottaa ensi vuoden alussa käyttöön uuden Digihyvinvointi chat-vastaanoton. Kyseessä on verkossa ja mobiilissa toimiva palvelu, jonka avulla Vihdin ja Karkkilan kuntalaiset voivat olla yhteydessä Karviaisen terveysasemille chatin avulla.
Karviaisen sovellusneuvoja ja digihyvinvointi-projektipäällikkö Konsta Lehtiranta kertoo, että chat-vastaanoton on tarkoitus tukea terveysasemien palveluita ja tehostaa Karviaisen toimintaa.
– Tarkoituksena on, että saamme aloitettua hoidontarpeen arvioinnin ja kartoitettua asiakkaan vointia jo ennen lääkärin vastaanottoa, hän sanoo.
Nykyisin hoitopolku menee usein niin, että potilas varaa ajan terveysasemalle lääkärin vastaanotolle, jossa kartoitetaan hoidontarve. Sen jälkeen potilas saatetaan ohjata esimerkiksi veri- tai muihin kokeisiin, jonka jälkeen potilas käy uudelleen lääkärin vastaanotolla.
– Digihyvinvointipalvelulla nimenomaan tehostetaan sitä, että asiakkaan ensimmäinen turha käynti jäisi pois. Toiminnan tehostamisella saamme asiakkaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, kuvailee Lehtiranta.
– Tätä toimintamallia olemme toteuttaneet jo puhelimitse tapahtuvassa hoidontarpeen arvioinnissa.
Chat-vastaanotto toimii käytännössä tietokoneella Karviaisen verkkosivujen kautta ja matkapuhelimella mobiilisovelluksena. Palvelun käyttö vaatii vahvan tunnistautumisen. Chat-vastaanotolla kuntalainen valitsee ensin neljästä palveluotsikosta, jotka ovat hengitystieoireet, muut oireet ja sairaanhoito, reseptin uusinta ja vastaanottoajan peruuttaminen.
Mikäli kuntalainen valitsee hengitystieoireet tai muut oireet, hän vastaa ensin automaattiseen oirekyselyyn, jonka jälkeen tilanteesta pääsee keskustelemaan kirjoittamalla chatissä hoitajan kanssa. Chatin aikana hoitajalla on mahdollisuus tarvittaessa konsultoida lääkäriä.
– Chatin aikana arvioidaan, vaatiiko vaiva lääkärin hoitoa, suunnitellaan mahdolliset kokeet ja tarvittaessa varataan aika lääkärin vastaanotolle, kertoo Lehtiranta.
Digihyvinvointipalvelusta toivotaan helpotusta myös vastaanottoajan perumiseen, jonka on tähän saakka voinut tehdä pääasiassa puhelimitse. Digipalvelun myötä ajan voi perua mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
– Takaisinsoittopalvelun ruuhkautumisen takia aikojen peruuttaminen on ollut haastavaa, toteaa Lehtiranta.
Hän korostaa, että chat-vastaanotto on tarkoitettu nimenomaan hoidontarpeen kartoitusta ja terveysneuvontaa varten. Jos kuntalainen haluaa vain varata ajan, hoidetaan pelkkä ajanvaraus jatkossakin puhelimitse.
Digihyvinvointipalvelu on kuntalaisille maksuton. Lisäksi sen kautta huoltaja voi asioida alle 14-vuotiaan huollettavan puolesta. Yli 14-vuotiaan läheisen puolesta asiointi tulee mahdolliseksi myöhemmin tulevaisuudessa.
Lehtiranta kuvailee chat-vastaanottoa akuuttien asioiden joustavaksi yhteydenottokanavaksi, joka toimii Karviaisen nykyisten palveluiden rinnalla. Karviaisen henkilökunnalle palvelun käyttöönotto tuo muutoksia toimintaan, mutta kuntalaisten näkökulmasta muutoksia palveluihin ei tule.
– Puhelimitse voi asioida jatkossakin ja muutkin palvelut tulevat pysymään entisellään. Chat-vastaanotto ei tule esimerkiksi vähentämään paikan päällä olevien lääkärien määrää, kertoo Lehtiranta.
– Palvelu on ollut jo käytössä yksityisellä puolella. On hienoa, että saamme sen nyt myös julkiselle puolelle.