Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdin kirkko koristautuu jouluun – kuka tahansa voi osallistua koristeluun, nähtävää ja tehtävää erityisesti lapsille

Tänä jouluna enkelit valloittavat Vihdin kirkkoa. Joulun alla Vihdin seurakunta toivottaa kaikki tervetulleeksi keskellä päivää kirkkoon nauttimaan joulutunnelmasta. Kuka tahansa voi osallistua kirkon koristeluun – erityisesti lapsille on suunniteltu nähtävää, koettavaa ja askartelua.

– Kirkko on paikka, jossa voi rauhoittua jo nyt, kiteyttää Satu Hyvärinen, yksi paristakymmenestä vapaaehtoisesta kirkkopäivystäjästä. Satu Hyvärinen on työskennellyt 1970-luvulla Vihdin seurakunnan päiväkerhotyöntoiminnanohjaajana.

– Vihdin seurakunta oli jo tuolloin uudistuksellinen, meitä ei ollut kuin muutama koko Suomessa. Ja vielä tänäkin päivänä tulee keksittyä kaikenlaista lapsille, kuten nyt joulun alla kaikkea sellaista, mihin lapset voi ottaa osaa. Lasten iloa on ihana katsoa!

Edes Satukaan ei osaa vielä sanoa, mitä kaikkea kirkkopäivystäjät keksivät joulua edeltävinä viikkoina lasten ja aikuisten ilahduttamiseksi:

– Meistä ei voi aina tietää, mutta se on varmaa, että Vihdin kirkkoon tuleva voi löytää sieltä täältä sisältä ja ulkoa hippusia jouluntunnelmaa ja enkeleitä pääsee askartelemaan, Satu kuvailee salaperäisenä. Ainakin kirkossa on suuri koristeltu joulukuusi. Lempi-lammas ystävineen johdatti jo joulukuun ensimmäisellä viikolla päiväkerholaiset koristelemaan kuusia Vihdin ja Nummelan kirkoissa. Perinteisen seimiasetelman viereltä löytyy salaperäinen soittorasia, jota pääsee tutkimaan.

– Jouluista sävelmää soittava soittorasia on matkannut mukanani jo 30 vuoden ajan, kertoo Satu.

Vaikka kirkkopäivystyksen aikaan on tarjolla kaikenlaista puuhaa lasten näkökulmasta, kuka tahansa voi askarrella. Jokainen kirkossa kävijä voi esimerkiksi askarrella oman renkaansa suureen koristeketjuun, joka koristaa kirkon sisäänkäyntiä. Suikaleet jo odottavat kävijöitä.

Vihdin kirkko on avoinna kävijöille päivisin maanantaista torstaihin ja sunnuntaisin tiistaihin 21.12. asti. Tiistaisin avoinna jo klo 10 alkaen, muutoin arkisin klo 12–15. Sunnuntaisin avoinna messun jälkeen klo 13 asti.

Jouluaattona, perjantaina 24.12. Vihdin kirkossa vietetään neljä joulukirkkohetkeä; klo 13 Julbön, klo 14 Enkelikirkko, klo 16 Jouluaaton hartaus ja klo 22 Jouluyön hartaus. Tiukentuneiden epidemiarajoitusten vuoksi kirkkoon otetaan 200 osallistujaa.

Vastaavasti Nummelan seurakuntakeskuksessa sijaitseva kirkko on avoinna maanantaisin ja tiistaisin klo 12–15 aina 21.12. asti. Nummelan kirkkoon otetaan enimmillään 80 osallistujaa jouluaattona klo 12.30 Enkelikirkossa, klo 14 Jouluaaton hartauksessa ja klo 21 Jouluyön messussa.

Vihtijärven kappelissa vietetään Jouluaaton hartausta klo 15 ja kappeliin otetaan enintään 30 henkilöä.