Suomen Kylät ry kutsuu kaikkia kylätoimijoita vastaamaan valtakunnalliseen Kyläkyselyyn. Kyselyllä kartoitetaan, kuinka paljon vapaaehtoistoimijoita ja jäseniä on kyläyhdistyksissä, kylätoimikunnissa tai muissa vastaavissa yhdistyksissä. Lisäksi kartoitetaan yhdistysten toimintamuotoja, työllistämistä, rahoituskeinoja ja yhteisöllisiä tiloja.
Valtakunnallisella kyselyllä pyritään kokoamaan tärkeää tietoa sekä kylätoiminnan tilasta että osoittamaan paikalliskehittämisen merkittävyyttä. Suoraan kylätasolta saadulla tiedolla Suomen Kylät ry pystyy tekemään vaikuttamistyötä laajemmin ja saamaan esille kylätoiminnan monet eri muodot. Myös maakunnalliset kyläyhdistykset saavat hyödyllistä tietoa alueensa kylistä ja toimijoista.
Kyläkyselyyn voi vastata 16. tammikuuta 2022 saakka Suomen Kylien verkkosivujen www.suomenkylat.fi kautta.