Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona: Rokottajia riittävästi Karviaisen alueella

Kolmansille koronavirusrokoteannoksille on tällä hetkellä tarpeeksi rokottajia perusturvakuntayhtymä Karviaisen alueella. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus tiedotti viime viikolla, että kolmansien rokotusten nopean etenemisen esteenä on pula rokottajista. Karviaisen terveysjohtajan Pippa Laukan mukaan Karviaisen tilanne on kuitenkin hyvä.

– Meillä on rokottajia riittävästi ja varallakin. On tärkeää muistaa, että rokottamisprosessi on omanlaisensa. On äärimmäisen tärkeää, että hoitajat tietävät toimintatavat, muistuttaa Laukka.

Vs. valmiuskoordinaattorin Joanna Immosen mukaan Karviaisella on rokottajille avoinna jatkuva haku, jotta rokottajien määrä pysyisi tasaisena. Monet tekevät rokotustyötä keikkaluonteisesti.

– Avaamme ketterästi ilta- ja viikonloppuaikoja, joka mahdollistaa sen, että rokottajamme pystyvät tekemään rokotustyötä oman perustyönsä ohella. Mielestäni tämä on ollut yksi meidän valttikorteistamme resursseihin liittyen, sanoo Immonen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on vauhdittanut kolmansien rokoteannosten antamisväliä ja suosittaa yli 60-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville kolmannen rokotteen ottamista 3–4 kuukauden kuluttua toisen rokotteen saamisesta. Immuunipuutteisilla kolmatta rokotetta suositellaan 2 kuukauden ja muilla ryhmillä 4–6 kuukauden kuluttua toisesta rokotuksesta. Riskiryhmien lisäksi kolmannen rokotteen rokotusvuorossa ovat tällä hetkellä Karviaisen alueella yli 60-vuotiaat perusterveet kuntalaiset.

– Noudatamme kansallista marssijärjestystä sen suhteen, ketkä rokotetaan ensilinjassa, kertoo Laukka.

Perusterveiden alle 60-vuotiaiden kolmannen annoksen rokotukset päästään aloittamaan alkuvuonna 2022.