Otalampelainen Outi Nikkanen avaa kotinsa ulko-oven varovasti. Kuvaushetki kestää korona-ajan vuoksi vain pari minuuttia.
Nikkanen, 57, ei näytä lainkaan huonovointiselta. Itse asiassa keuhkojensiirtoa odottava Nikkanen on ulkopuolisen silmin elämänsä kunnossa.
– Niin ne muutkin sanovat, aurinkoinen ja tekeväinen Nikkanen hymähtää.
Outi Nikkasella todettiin keuhkoahtaumatauti vuonna 2014. Kun hänet listattiin keuhkojensiirtoa varten, hän liikkui pyörätuolilla ja kyynärsauvoilla. Tutkimushetkellä Meilahdessa sanottiin, ettei ole varmaa, selviääkö nainen leikkauksesta.
– Sitten aloin treenata hullun lailla! Nyt olen ollut vajaat kaksi vuotta listalla odottamassa siirtoa. Sain kuntoni kohenemaan puolessa vuodessa niin, että siitä puhutaan positiivisesti hoitohenkilökunnan kanssa vieläkin, Nikkanen kertoo.
Nikkanen on nyt korkeimmassa kuntoisuusluokassa, eikä käytä enää apuvälineitä.
Kun on särkyjä, niin tiedän, että ainakin olen elossa.
Outi Nikkanen
Keuhkoheikkous kulkee Nikkasella suvussa. Hän muistaa lapsuudesta, että hän oli vauvana ja pikkulapsena Arvo Ylpön hoidossa Lastenlinnassa. Naisella oli jo silloin astma. Siihen oli vähäisesti hoitoa.
Vähitellen lapsesta kehkeytyi liikunnanvihaaja, kun happea ei tahtonut saada.
– Muistan, kun menimme vastaanotolle. Pöydällä oli pieni nenäliinanyytti, jossa luki Outi. Ylppö antoi aina lopuksi nyytin. Siellä oli karamelleja.
Nikkanen kertoo omasta kokemuksesta, että ihminen sopeutuu sairauksiin. Jos hapetus on huono, elimistö osaa käyttää hyväkseen kaiken. Lopulta omaa yleisvointiaan ei enää tajua.
– Mutta nyt tajuaa! Nyt kun on särkyjä, niin tiedän, että ainakin olen elossa, Nikkanen sanoo, ja naurahtaa.
Nikkasen mukaan ilman huumoria ei pärjää.
– Positiivinen ajattelu auttaa jaksamaan.
Kesti vuoden, että nainen pääsi siirtolistalle. Se oli iso prosessi: oli kokeita ja keskusteluja.
– Et uskokaan, miten paljon olen tsempannut. Mutta hei, tässä ollaan. Aika pitkälle on päästy.
Husin asiantuntijoiden mukaan keuhkojensiirto on yksi isoimmista leikkauksista, mitä voidaan tehdä.
– Hyvänä päivänä leikkausta pelkää. Ja huonona päivänä, kun hapen saanti on minimissä, pelkää, ettei leikkausta saakaan, Nikkanen miettii.
Outi Nikkanen sanoo, ettei kiellä, etteikö prosessi uusista keuhkoista olisi henkisesti raskasta.
– Usein sitä miettii, että olikohan tämä nyt tässä.
Ei voi tietää, että saako luovuttajaa. Prosessissa katsotaan mm. ikää, kokoa, veriryhmää, vasta-aineita ja kudostyyppiä.
– Olen pian odottanut kaksi vuotta. Nyt teen kaikkeni, jotta pysyisin kunnossa.
Nikkanen tietää, että elinsiirrosta voi tulla liitännäissairauksia.
– Toisaalta, jos henki kulkisi paremmin, niin olisihan sekin vaihtelua, Nikkanen sanoo, ja virnistää.
Nainen muistelee, että pelkkä listalle pääseminen oli henkisesti hirveän raskasta.
– Joskus tuntui siltä, että mitä vielä pitää tehdä, että annetaan mahdollisuus? Sitten on ihmisiä, jotka joutuvat olemaan listalla niin kauan, ettei keuhkoja enää tule. Se on hirvittävä kohtalo.
Vertaistukeakin on tarjolla. Nikkanen kuuluu Syke-ryhmään, joka tapaa Teamsilla kerran kuussa. Siellä on siirtoa odottavia, ja sen jo saaneita.
Positiivisen ja huumorin kautta ajatteleva Nikkanen miettii, että asiat maailmassa pitäisi ehkä kaikkiaan laittaa mittasuhteisiinsa.
– Että onko juuri tämä pahin asia, mitä minulle voi tapahtua? Tai kannattaako ihan jokaisesta asiasta valittaa. Toisaalta mitään sairauksia ei voi vähätellä, eikä kenenkään sairauksia voi verrata toisiinsa.