Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kriittisimmät Karviaisen toiminnot yritetään turvata – Koronatartuntoja nyt eniten koko pandemian aikana

Uusia koronatartuntoja on todettu viimeisen kahden viikon aikana Karkkilassa ja Vihdissä koko pandemiahistorian suurimmat määrät.

Koronaviruksen omikronvariantti leviää Perusturvakuntayhtymä Karviaisen avoterveydenhuollon ylilääkärin Mia Jernforsin mukaan erityisesti lasten keskuudessa nyt kulovalkean tavoin.

Ilmaantuvuusluvut olivat tiistaina 100 000 asukasta kohti kahdessa viikossa Vihdissä 1 229 ja Karkkilassa 862.

Varmistettuja koronatartuntoja oli ollut koko pandemian ajalta Vihdissä 1 400 ja Karkkilassa 460.

Todellinen koronaan sairastuneiden määrä on viime aikoina ollut todennäköisesti huomattavasti korkeampi kuin mitä tilastot näyttävät.

– En uskalla sanoa, että onko koronaan sairastuneita todellisuudessa kaksi kertaa enemmän vai vieläkin enemmän, Mia Jernfors muotoilee.

– Monissa perheissä on saatu koronatesteissä positiivisia tuloksia, mutta ei ole lähdetty viralliseen koronatestiin. Se on tässä tilanteessa oikein hyvä asia, sillä koronatestaus on äärimmäisen ruuhkautunut koko Hus:n alueella, Jernfors muistuttaa.

Koronaviruksen tartuntatilanteessa näkyvät Mia Jernforsin mielestä nyt erityisesti joulunvieton sukukokoontumisten seuraukset.

Koronavirus tunkeutuu tunnetusti rokotteiden läpi, mutta Jernfors tähdentää, että rokotetuilla taudinkuva on vähäoireinen.

Terveydenhuollon yllä on nyt Karvaisessakin vakava uhka, sillä Karviaisen henkilökuntaakin on altistunut ja sairastunut koronaan. Määriä ei tiistaisessa tiedotustilaisuudessa kerrottu.

Koronatestauksen kapasiteettia tarvitaan nyt erityisesti avaintehtävissä oleville; näin pyritään turvaamaan kriittisimmät Karviaisenkin toiminnot.

– Jos perheessä jollain on positiivinen testitulos niin ilman koronaoireita ei muiden perheenjäsenten kannata missään nimessä rynnätä varaamaan testiaikaa.

– Siis koronatestiin ehdottomasti nein ne, joilla on siihen todellinen tarve. En todellakaan suosittele varmuuden vuoksi -testausta, Mia Jernfors avaa ruuhkautuneen koronatestauksen tilannetta.

Koronaviruksen nopean leviämisen takia onkin Karviaisessa jouduttu asettamaan etusijalle tartunnanjäljitys korkean riskin sairastuneisiin.

Tartuntatautitilanteen nopean heikentymisen vuoksi ei enää jäljitetä mahdollisesti altistuneita päiväkodeissa ja kouluissa.

Jatkossa ei myöskään viestitä päiväkodin tai koulun kautta huoltajille mahdollisista altistumisista. Nyt keskitytään aivan olennaiseen.

Karvaisen johtaja Timo Turunen kertoo, että terveydenhuoltoalan henkilöstön rokotuspakosta ja sen laajuudesta saataneen yksityiskohtaista tietoa ensi viikon aikana.

– Siirtymäaika eduskunnan päätöksestä on 30 päivää. Ministeriön sekä terveyden ja hyvinvointilaitoksen käytännön ohjeistukset ovat tässä avainasemassa.

– En usko, että Karviaisen alueella tästä aiheutuu mitään mullistuksia, Turunen arvioi.

Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola iloitsi infotilaisuudessa siitä, että kolmosrokotuksiin oli avautumassa ajanvaraus keskiviikkona kaikille Karviaisen alueen 18 vuotta täyttäneille.

– Koronaviruksen leviämistahti on pakko saada kuriin, Eerola herätteli.

Karviaisen koko henkilöstön määrä on noin 550 työntekijää.

Terveysjohtaja Pippa Laukka muistuttaa, että jokainen Karviaisen työntekijä osallistuu työssään taisteluun koronaviruksen leviämistä vastaan.

– Tämä tilanne koskettaa aivan jokaista!

Samalla Laukka kertoo, että vaikka koronaan liittyvissä työtehtävissä on jouduttu tekemään laajojakin prorisointipäätöksiä niin esimerkiksi päätökset tartuntatautimäärärahoista tehdään hyvin nopeasti.