Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Karviaisen alueella tehostettuun palveluasumiseen keskimäärin neljän kuukauden jono

Perusturvakuntayhtymä Karviainen on julkaissut tiedot ikäihmisten sosiaalipalvelujen odotusajoista heinä-joulukuun aikana 2021. Sen mukaan kotihoidon palvelut saa keskimäärin kuuden vuorokauden jonotusajan jälkeen, akuutissa tilanteessa heti.

Tehostettuun palveluasumiseen on Karviaisen alueella keskimäärin 109 vuorokauden jono.

Sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelupäätöksen saa 18 vuorokaudessa. Palvelu myönnetään määrärahojen puitteissa ja kuljetuspalvelukortin saa 1–2 viikon kuluessa päätöksestä.

Omaishoidon tukipäätöksen saa keskimäärin 19 vuorokaudessa.

Laki ikääntyneen väestön terveyden ja toimintakyvyn tukemisesta eli vanhuspalvelulaki velvoittaa kunnat julkaisemaan puolivuosittain tiedot siitä, missä ajassa iäkäs henkilö saa hakemansa palvelut. STM:n ohjeen mukaan palvelun odotusajalla tarkoitetaan sitä aikaa, joka on kulunut hakemuksen jättämisestä siihen, kun iäkäs henkilö on tosiasiallisesti saanut hakemansa palvelut.