Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vihdin historia | Vihdin läpi kiemurtelee lukuisia pikkuteitä – monen alkuperä on vanhempi kuin tulemme ajatelleeksi

Vihdin kirkonkylän ja Nummelan välillä kulkee pieni tie. Harva paikallinenkaan enää tuntee sitä. Se on jo osittain kadonnut maisemasta, jäänyt uudempien tielinjojen alle tai muuttunut samankaltaiseksi poluksi, jollainen se kerran oli.

Tosiasiassa tämä tie on ollut sama kuin Helsingin- ja sitten Porintie. Se nimittäin oli nykyisten sijaan ainoa tie, joka siitä kohtaa aiemmin kulki.

– Se on ollut valtatie. Kuvittelisin, että tie olisi toiminut jo ennen 1000-lukua reittinä merelle, kertoo Lumottu niitty -kirjan (2012) kirjoittanut, vihtiläisjuurinen kirjailija Jouko Sirola.

Kirjassa lähdetään matkaamaan tietä. Yhtäältä liikutaan maisemassa ja tavanomaisessa historiassa, toisaalta lukija vetäistään mukaan tarinoihin. Sirola marssittaa estradille niin maantierosvot kuin sauvakävelijät.

Kirjassa esiintyy lukuisia paikallisia, kuten Maire Noutama, joka muistaa sivu toisensa jälkeen vanhoja asioita.

Helsingissä asuva Sirola ja sisar, oinasjokelainen kirkonkylän kirjaston kirjastonjohtaja Taina Sirola istuvat samankaltaisen vanhan tien varrella sijaitsevan mummolan keittiössä. Talon rakensi aikanaan isoisä Jalmari. Tunnelma on kuin Sirolan kirjasta. Tuvan pönttöuuni on lämmitetty pakkaspäiväksi. Keittiössä lämmittävät Högforsin puuhella ja räsymatot. Ikkunalaudalla talvehtii epäsäännöllinen rivi pelargonioita.

Sirolan kirja alkaa kirkonkylän kestikievarilta. Se sijaitsi Niuhalan koululle päin mäkeä alas mentäessä, joen toisella puolella. Täällä oli aikanaan keskusta. Vanhaa tietä pitkin kuljetaan sitten Tarttilantielle, josta lähdetään metsätielle Nummelan suuntaan.

Lumottu niitty sijaitsee kirkonkylän ja Oinasjoen puolivälissä, melko lähellä Oravalanlampea. Myös Tapposilta on reitin varrella.

– Ukki aikanaan kertoi, että pappi suistui hevoskärryillä sillan pielestä alas, ja menehtyi. Toki tämä on kansanperinnetarinoista yksi. Toisen version mukaan papin poika olisi kansalaissodan aikaan tapettu siellä. Kolmas teoria liittyy riihentappoon. Se saattaa olla myös humalantappoon liittyvää: tappo merkitsee humalapalstaa, kirjailija kertoo.

Ikivanhan tien varrella on monia kiinnostavia paikkoja.

 – Niityn kohta on kesällä kaunis. Tarttilan mutkitteleva, kumpuileva tie on myös profiililtaan hieno, vaikka se meneekin asuinalueen keskellä. Tiedän, että jotkut ovat kulkeneet koko tien kirjan luettuaan.

Venny Soldan-Brofeltin ateljeen lähellä Päivölän vieressä, Palaneennummen tienoilla, näkyvät myös yhä taiteilijan mökin perustukset.

– Minulle tulee mieleen aina Lapsenmäki. Se on mystinen paikka, Taina Sirola sanoo.

Lapsenmäkeen on Kaarlo Rannan kansantarinan mukaan haudattu ei-toivottu lapsi. Paikan nimi on virallisestikin Lapsenmäki, veli vastaa.

Tarinat itkevästä lapsesta ovat taas ikivanhoja. Kansallisia, ellei jopa kansainvälisiä.

– Toinen kiinnostava paikka on Sikavaha, Taina Sirola huomauttaa.

– Se on selkeä bongauskohde, vanha jääkauden aikainen siirtolohkare. Lohkare näkyy myös kartoissa. Vaha tarkoittaa kiveä. Se on länsimurteita. Mielestäni se kivi näyttää ihan sialta, vaikka osan mielestä se on näin vain minun päässäni, Jouko Sirola naurattaa.

Kirjailijaa kiehtoo, millainen todellisuusperuste seudulla kulkeneilla tarinoilla on. Hän valitsi tätä varten kertomuksen Kaukoilan Kraatarista, paikallisesta metsärosvosta, joka vietti railakasta elämää ja ryösti ohikulkijoita.

Sirola lähti tutkimaan asiaa.

– Hän arkistojen mukaan ryöstänyt ketään, mutta teki erinäisiä huijauksia ja oli jonkunlainen rämäpää, juoppo ja jätti laskuja maksamatta. Se innosti, että kansantarinalle oli löydettävissä todellisuuspohjaa.