Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronatilanne Vihdissä rauhoittumaan päin – rokotustahti hidastunut, Kirkkoniemen rokotuspisteen aukioloa supistetaan

Koronatilanne on menossa Karviaisen alueella edelleen parempaan suuntaan. Karviaisen tartuntatautilääkäri Niko Partasen mukaan koko epidemian kannalta mielenkiintoisia ovat nyt jätevesiseurannan tulokset. Thl kartoittaa koronaviruksen esiintymistä puhdistamattomissa jätevesissä Suomessa.

– Viimeisimmät Thl:n julkistamat mittausarvot ovat selkeässä laskussa, kertoo Partanen.

Myös sairaalakuormitus on vähenemässä, mutta näkyy edelleen eristysten myötä. Partanen kertoo, että varsinaisesti koronan takia sairaalaan joutuvien määrä on vähentynyt. Sairaaloissa on paljon potilaita, jotka tulevat hoitoon muista syistä, mutta sairaalassa tehdyssä testissä heillä todetaan myös koronavirus.

– Emme ole normaalistilanteessa, mikä tulee heijastumaan vielä jonkin aikaa kiireettömän hoidon saatavuuteen, sanoo Partanen.

Koronarajoituksia on helmikuun alussa lievennetty ja purettu kokonaan. Karviaisessa seurataan rajoitusten purkamisen vaikutusta sairaaloiden kuormitukseen. Rajoitusten vapautumisen mahdolliset vaikutukset näkyvät sairaalahoidon tarpeessa viiveellä.

– Tällä hetkellä näyttää, että tilanne pysyy rauhallisena, sanoo Partanen.

Rokotustahti on selvästi rauhoittunut.

Konsta Lehtiranta

Koronatestistä positiivisen tuloksen saaneiden määrä on laskenut Karviaisen alueella, joskaan lukemille ei anneta tällä hetkellä suuren suurta painoarvoa. Karviainen ei enää raportoi tartuntojen lukumääriä, sillä muuttuneiden testaussuositusten ja lisääntyneen kotitestauksen takia luvut eivät kerro tartuntojen todellisesta määrästä.

Koronatartuntojen määrä on pysynyt rauhallisena myös muun muassa Karviaisen henkilökunnnan keskuudessa ja alueen hoivakodeissa.

Karviaisesta suositellaan edelleen rokotussuojan hankkimista vakavan taudinkuvan välttämiseksi. Kolmannen rokotteen on saanut täysi-ikäisistä Vihdissä 62,2 prosenttia ja Karkkilassa 63 prosenttia. Nuorten osalta 12–17-vuotiaista ensimmäisen ja toisen rokotteen saaneita on Karviaisen alueella yli 70 prosenttia.

– Rokotustahti on selvästi rauhoittunut, eli kevennämme koko ajan kapasiteettia rokottaa, kertoo valmiuskoordinaattorin sijainen Konsta Lehtiranta.

Vihdin kirkonkylässä Kirkkoniemen rokotuspisteen aukioloaikoja supistetaan toistaiseksi yhteen päivään viikossa ja rokotukset keskitetään Nummelan terveysasemalle ja Karkkilan kaupungintalolle.

– Rokotusaikoja on saatavilla runsaasti arkipäivisin virka-aikaan ja iltaisin. Rokotusaikoja on myös lauantaisin, kertoo Lehtiranta.