Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kalevala-aiheita taidenäyttelyssä Vihdin kirkonkylän kirjastossa

Vihdin kirkonkylän kirjastossa on helmikuussa esillä Marjaana Hukkanen-Heiskasen näyttely ”Taulu seinällä, mitä se kertoo?”

– Halusin tuoda tähän näyttelyyn muutaman Kalevala-aiheisen maalauksen lähestyvän Kalevalan päivän kunniaksi. Minua on aina kiehtonut Kalevala, mytologia eli jumalaistarustot, myytit ja eri uskomukset esimerkiksi raudan synnystä. Maalaukset ovat syntyneet omista mielikuvistani kuunnellessani Kalevala-aiheista kirjallisuutta.

Marjaana Hukkanen-Heiskanen on kuvataiteen tuntiopettaja Hiiden Opistossa. Hän opettaa Vihdin avoin ateljee -ryhmää Pitäjänkeskuksessa torstaisin.

– Olen maalannut Kalevala-aiheiset teokset 2014 lopputyönäyttelyyni ja maalaukset ovat olleet esillä parissa aikaisemmassa näyttelyssä Lohjalla ja Helsingissä. Mukaan näyttelyyn olen ottanut myös muutaman akvarellin.

– Toivon, että katsoja saisi kontaktin maalauksiini ja että kuvani olisivat ajatuksia herättäviä. Että maalaukset pysäyttäisivät katsojan katsomaan, tykkäsipä hän niistä tai ei.

Taidemaalari, kuvataiteilija Marjaana Hukkanen-Heiskanen (s. 1961 Suomussalmi) asuu ja työskentelee Lohjalla. Hän on muun muassa Länsi-Uudenmaan Taiteilijaseuran, Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen, Suomen Taiteilijat ry:n ja Lohjan Taideyhdistyksen jäsen.

Marjaana Hukkanen-Heiskanen: Taulu seinällä, mitä se kertoo? Maalauksia figuratiivisesta abstraktiin, akvarellista öljyyn 28.2. asti kirkonkylän kirjastossa (Nietoinkuja 1, Vihti). Avoinna ma ja ti 13–19, to ja pe 11–16.