Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lehtikaalipussista ponnahtanut sirkka sai kodin vihtiläisen Satu Malin luota: "Hän on aika harkitseva, ei suin päin hypi minne sattuu"

Suuri sirkka nököttää ison säilytysrasian kannen päällä, ponnistaa niin nopeasti ettei sitä ehdi havaita ja laskeutuu ikkunalle. Siihen se jää katselemaan.

– Ikkunalle on aina heti kiire, toteaa otalampelainen Satu Mali, jonka ikkunan läpi sirkka tutkii talvista maisemaa.

Sirkka on majaillut Malin perheen luona tammikuun loppupuolelta lähtien. Sen päätyminen Malille ei ole se tavallisin tarina, sillä sirkka saapui Suomeen salamatkustajana espanjalaisen lehtikaalin kyydissä. Suomessa lehtikaali päätyi myyntiin Lähderannan S-Markettiin, jonka hyllystä Malin kollega, espoolainen Suvi Sievilä noukki sen ostoskärryynsä.

– Näin Instagramista, että tällainen sirkka oli hypännyt hänellä päin näköä lehtikaalista, kertoo Mali.

– Laitoin hänelle viestin, että älä ihmeessä tapa sitä.

Mali lupautui adoptoimaan sirkan, joka muutti pikavauhtia Vihtiin.

– Olen vähän tällainen ötökkäfani. Hämähäkit kiinnostaa tosi paljon. Haluaisin hyppyhämäkin lemmikiksi, kertoo Mali.

Perheessä on seurailtu sirkan touhuja nyt nelisen viikkoa. Alussa Mali etsi tietoa sirkan hoidosta ja selvitti myös, voiko siitä olla jotakin vaaraa. Luonnontieteellisestä museosta kerrottiin, että hätää ei ole. Sirkka on ilmeisesti Egyptin vaeltajasirkka, joka elää noin puoli vuotta. Siitä ei voi saada tauteja eikä se pärjäisi Suomen luonnossa edes kesällä.

Sirkka sai Malin kummitytöltä nimekseen Barbalala, Barbababa-piirretyn vihreän hahmon mukaan. Noin viisisenttinen sirkka majailee ötökkäryhmistä saatujen vinkkien mukaisesti muovisessa säilytysrasiassa, josta löytyy heiniä, oksia ja ruokaa sekä kuumalla vedellä täytetty pullo lämmikkeeksi.

– Yleensä hän kiipeilee laatikon seinillä ja käy lämmittelemässä vesipullolla.

Barbalala pääsee venyttelemään jalkojaan asumuksensa ulkopuolella valvotusti. Yleensä sirkka ponnistaa valoa kohti ikkunalle. Mali kuvailee Barbalalaa rauhalliseksi tyypiksi.

– Hän on aika harkitseva, ei suin päin hypi minne sattuu. Tottakai jos hän kokee jonkun tilanteen uhkaavaksi, hän ottaa hatkat.

Mali kertoo soittavansa sirkalle lajitoverien siritystä Youtubesta, jotta ympäriltä kuuluisi edes joskus tuttuja ääniä.

– Ensimmäistä kertaa kun laitoin siritystä, hän alkoi lennättää siipiään paikallaan, kuvailee Mali.

Barbalala on kerännyt myös valtakunnan tason julkisuutta. Sirkan vaiheikkaasta matkasta ovat kertoneet ainakin Helsingin Sanomat ja Iltalehti. Mali kertoo, että yhteyttä ovat ottaneet myös päiväkoti Huittisista ja koululuokka Espoosta, joista on pyydetty kuvia ja videoita sirkasta. Sirkka tuntuukin kiinnostavan erityisesti lapsia.

– Kaikkea ei tarvitse aina olla tappamassa, vaan eläimistä voi oppia jotakin, Mali toteaa.

Hän on jakanut sirkan kuulumisia myös sosiaalisessa mediassa. Lehtikaalista pompannut sirkka on jakanut ihmisten mielipiteitä.

– Osa on sanonut, ettei uskalla enää ostaa lehtikaalia, ja toiset ovat sanoneet, että lähtivät heti lehtikaaliostoksille jos hekin saisivat sirkan.

Katso video sirkasta alla. Video: Satu Mali.