Kesäinen, utuisen rauhallinen tunnelma Nummelassa. Ei ihmisiä, ei autoja. Katsoja pystyy mielessään puikahtamaan Santtu Hakkaraisen maalauksiin, tuttuihin paikkoihin.
Hakkaraisen kymmenen Nummela-aiheista maalausta on esillä pääkirjaston aulassa. Kuka on tekijä ja mikä on maalausten tarina?

Santtu Hakkarainen, pian 19, on asunut Nummelassa koko ikänsä. Hän on juuri lukulomalle jäänyt abiturientti Helsingin kuvataidelukiossa; suunnitelmissa on valmistua ylioppilaaksi ensi syksynä.
Santtu on syntynyt kynä kädessä, ja Vihdin kuvataidekoulua hän on käynyt viisivuotiaasta asti.
– Olen viivyttänyt lopputyön tekemistä, koska en haluaisi lähteä kuviksesta vielä!
Tavoitteeni on olla ammattitaiteilija joskus.
Santtu Hakkarainen
– Tavoitteeni on olla ammattitaiteilija joskus. Lukion jälkeen ehkä pidän välivuoden, mutta joka tapauksessa etsin taideopintoja. Kuvataiteilija-titteli olisi kiva saada.
Maaliskuussa 2021 Santtu kävi etäkoulua ja haaveili kesästä. Hän innostui maalaamaan kesäisen näkymän Nummelan Hannankadulta, koulumatkojen tutusta maisemasta, jossa on maamerkkinä "Aallot" eli Matti Könkkölän Skeitti -betoniveistos. Santtu maalasi kadun päähän ihmishahmonkin, mutta pyyhki sen pois, koska oli epävarma perspektiivitaidoistaan.
– Sain äidiltä kehuja, ja aloin tehdä lisää Nummela-maalauksia akryyliväreillä. Yleensä teen pääasiassa sarjakuvaa ja kuvitusta, ja näissä töissä haastoin itseni oppimaan maisemamaalausta.
Santtu naurahtaa, että Google Maps oli hänen paras ystävänsä Nummela-maalauksia tehdessä. Google Mapsin kuvat on yleensä otettu kesäaikaan. Joitakin kohteita Santtu kävi luonnostelemassa paikan päällä, joistakin hän otti valokuvan.

Lentokenttä, pururata ja kuulutuskoppi, Pisteen tunnelmallinen näkymä, hiihtosilta ja Hiidenvedentie, Hannankatu, Lohjantie ja entisen Isokankaan kaupan talo, työväentalo ja Pisteenkaari, näkymä Merien rautatiesillalta... Kuvan maalauksesta Meritien liittymäsillalta Citymarketille päin Santtu lähetti bussiin ystävälleen, jotta tämä osasi jäädä pois Linjurilla.
– Kaikilla nummelalaisilla on näistä paikoista henkilökohtaisia kokemuksia. On ihanaa, kun pienet lapsetkin haluavat tunnistaa niitä maalauksista.
Santtu Hakkarainen rakastaa Nummela-teoksiaan, mutta ei halua pitää kaikkia itsellään.
– Tutuilta ja näyttelyn vieraskirjasta saamani palaute on ollut myönteistä. Haluaisin näitä myös myyntiin; aionkin vihdoin laittaa yhteystietoni näkyville näyttelyn yhteyteen.
Santtu Hakkaraisen Nummela-aiheisia maalauksia pääkirjaston aulassa Nummelassa 28.2. asti.