Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hiidenveden zontakerho 10 vuotta – kerho jakanut avustuksia hyväntekeväisyyskohteisiin yli 40 000 euron edestä

Hiidenveden zontakerho täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Kerhon 10-vuotisjuhla järjestettiin virtuaalisesti 9. helmikuuta. Tapahtumassa zontat kohtasivat toisensa ja juhlapuhujana oli entinen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila.

Hiidenveden zontakerho perustettiin 10 vuotta sitten perustettiin osaksi kansainvälisesti toimivaa, nyt jo yli 100 vuotta vanhaa Zonta-International - järjestöä. Perustamisvaiheessa 22 aktiivista perustajanaista yhdisti osaamisensa ja ideansa tasa-arvon sekä naisten ja tyttöjen aseman ja hyvinvoinnin parantamiseksi

Virtuaalisessa 10-vuotisjuhlassa kohotettiin malja puheenjohtaja Johanna Ovaskan johdolla kerhon monipuoliselle palvelu- ja avustustyölle, vaikuttamistyölle sekä oppimiselle ja uudistumiselle.

-Kymmenen vuoden aikana on Hiidenveden 34 jäsenen zontakerho tullut tutuksi omalla paikkakunnallaan sekä myös valtakunnallisesti dynaamisena ja innovatiivisena kerhona, joka toimii zonta-hengen mukaisesti osana kansainvälistä zonta-järjestöä, totesi Ovaska.

Avustuksia hyväntekeväisyyshankkeiden tuottoina on kerho jakanut kymmenen vuoden aikana yli 40 000 euroa. Avustuksia ovat saaneet paikallisesti omaishoitajat, ikäihmiset ja nuoret. Kannustusstipendit ja kesätyösetelit ovat auttaneet nuoria työllistymään ja jatkamaan harrastustaan. Lahjoituksin on tuettu myös zontien laajempia kansainvälisiä projekteja, kuten lapsiavioliittojen estämistä sekä tyttöjen innostamista luonnontieteiden, teknologian ja matematiikan opiskelun pariin.