Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liikenne | Vihtiläiset kuskit ennemmin helsinkiläisen hektisiä kuin maaseutumaisen rauhallisia – Liikenneopettaja Kari Vaarna: "Kaikkien kannattaa tarkistaa liikennekäyttäytymistään aika ajoin"

Millaisia autonkuljettajia vihtiläiset ovat? Onko ajotapoihin syytä kiinnittää pitäjässä enemmän huomiota ja mikä toimii hyvin?

Vihtiläinen liikenneopettaja Kari Vaarna ei koe paikkakunnalle muodostuneen ”alueellista liikennekulttuuria”.

– Sanoisin, että Nummelasta ja Vihdistä liikutaan sen verran pääkaupunkiseudun suuntaan, että pelkästään Vihdissä vallalla olevia ajotapoja ei ole.

– Asuin ja työskentelin aiemmin Helsingissä. Vihtiläiset ajavat mielestäni enemmän helsinkiläisittäin eli hektisesti, kuin ”maaseutumaisen rauhallisesti”, vaikka maallahan täällä lähes eletään, Vaarna sanoo hymyillen.

Vaarna on asunut ja toiminut liikenneopettajana Vihdissä 10 vuoden ajan. Kaiken kaikkiaan hänelle on kertynyt liikenneopettajan työkokemusta jo 30 vuotta.

Vaarna on päivittäin tekemisissä tulevien kuljettajien kanssa. Hän opettaa perustamassaan BD Best Drivers Nummela-Vihti -autokoulussa.

Liukkaalla kelillä jarrutusmatka on vähintään kaksinkertainen.

Kari Vaarna

– Nuoret kuljettajat ovat motivoituneita oppimaan oikeita ajotapoja. Pyrin ajo-opetuksessa lähestymään opeteltavia asioita myönteisyyden ja keskustelun kautta.

– Kuljettajalta on esimerkiksi paljon hedelmällisempää kysyä, miten hän ajattelee, että jossakin tilanteessa liikenteessä olisi hyvä toimia kuin aloittaa neuvomalla, että ”älä tee niin…”.

Vaarna antaa konkreettisen esimerkin.

– Punaiset valot, klassikko. Miten niihin kannattaa ajaa? Kaukaa kiihdyttäen ja sitten nopeasti jarruttaen vai ennakoiden ja rauhallisesti valoja kohti ajaen? Kummalla tavalla riskit minimoidaan ja ekologisuus ja liikenteen sujuvuus maksimoidaan?

– Tämä on monenikäisen haaste, eikä koske siis vain nuoria. Usein oikeat ajotavat oppineet kuljettajat alkavat valitettavasti samaistua vallalla oleviin ajotapoihin, joten kaikkien autoilijoiden kannattaa tarkistaa liikennekäyttäytymistään aika ajoin.

Vaarna näkee sekä Vihdissä että muualla vaarallisia ajotapoja.

– Risteyksiin ja liikenneympyröihin tullaan varsinkin talvisin usein aivan liian lujaa. Liukkaalla kelillä jarrutusmatka on vähintään kaksinkertainen tai jopa nelinkertainen kuivaan keliin nähden ja tämä olisi tärkeää huomioida.

Jos Vihdissä autoilijoilla ei Vaarnan mukaan ole ominaispiirteitä, niin naapurissa Lohjalla on.

– Lohja on tunnettu jalankulkijoistaan. Jalankulkijat tulevat suojatielle rohkeammin ja luottavat, että autoilija pysähtyy.

– Vihdissä jalankulkijat ovat huomattavasti varovaisempia. Täällä autoilijat eivät huomioi jalankulkijoita niin hyvin, ja se varmasti tekee jalankulkijoista varovaisempia, Vaarna pohtii.

Liikenneopettajalla on terveiset niin tuoreille kuin kokeneille kuljettajille.

– Havainnoi, ennakoi, keskity. Ja nyt tulee se ”älä”-sana. Älä räplää puhelinta ajaessasi.

Vaarna toteaa, että jokaisella autoilijalla on mahdollisuus lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Ja päinvastoin, vähentää sitä.

– Niitä asioita, mitkä toisissa autoilijoissa ärsyttävät tai harmittavat, on hyvä myös tarkistaa omalta kohdaltaan ja pohtia, aiheutanko minä toisille autoilijoille vastaavanlaisia tuntemuksia, Vaarna vinkkaa.