Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hannes Tuovinen on Vuoden vihtiläinen 2021 – 98-vuotias Rukajärven veteraani voitti äänestyksen kirkkaasti

Nummelalainen rintamaveteraani Hannes Tuovinen (98) iloitsee vilpittömästi voitettuaan Luoteis-Uusimaan ensimmäistä kertaa järjestämän Vuoden vihtiläinen -äänestyksen. Äänestyksessä annettiin liki 5000 ääntä. Hannes sai äänistä 53 prosenttia.

– Ihan uskomattomalta tuntuu. En minä ajatellut, että saisin ääniä lainkaan, Hannes iloitsee kahvikupin ääressä.

Hannes Tuovinen täytti 98 vuotta keskiviikkona 23.2. ja syntymäpäiväonnittelijoita riitti. Santahaminan rykmentin komentaja eversti Kopra vei hänelle onnittelut. Nummelan Senioritalo leipoi syntymäpäivien kunniaksi täytekakun ja tarjosi kakkukahvit. Myös Vihdin Rintamaveteraanit muisti syntymäpäiväsankaria. Hän sai onnitteluja eri kanavien kautta kolmisentuhatta.

– Ei sitä osaa ajatella elämää eteenpäin. En suunnittele enää mitään vaan menen päivä kerrallaan. Elän hetkessä. Niitä mukavia hetkiä tuntuu kyllä tulevan! Ei tule minulla aika pitkäksi, Hannes naurahtaa ja viittaa moniin arvokkaisiin tilaisuuksiin, joissa hän on ollut edustamassa veteraanisukupolvea aina Linnan juhlien itsenäisyyspäivän vastaanotosta lähtien.

Yksi viimeisimmistä näkyvistä tehtävistä Hanneksella on ollut esiintyminen puolustusvoimien pääesikunnan tekemillä videoilla, joita on tehty erilaisiin tarkoituksiin. Videoita on tehty muun muassa kutsuntoihin ja alokkaille. Katselukertoja on kertynyt noin 250 000. Videoita on katsottu aina ulkomaita myöten esimerkiksi Venäjällä ja Italiassa.

– Olen yksi veteraani muiden joukossa. On hienoa, että saan edustaa veteraaneja, hän toteaa vaatimattomasti.

Tuovinen palveli rintamalla syksystä 1942 vuoden 1944 marraskuuhun konekivääriampujana Rukajärven alueella, jossa oli useampia puolustuspaikkoja. Puolustusalue oli peräti 200 kilometriä pitkä. Hän palveli alokasajan 18-vuotiaana Kuopiossa, jossa vannoi sotilasvalan. Kuopiosta hän lähti rintamalle.

– Isänmaan puolustus oli päällimmäinen ajatus ja tehtävä. Ei sodassa muuta hyvää ollut. Ei rintamatovereista sellaisia ystäviä tullut, että olisimme toisiamme myöhemmin tavanneet, Tuovinen kertoo.

Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan rintamaveteraani tuomitsee jyrkästi:

– Kyllä on ihmiset tyhmiä. Ei enää sotia. Neuvotelkaa.

Hannes toivoo, että nuorempi sukupolvi jatkaa viestikapulaa eteenpäin ja vaalii veteraanien muistoja sekä jakaa kokemukset uusille sukupolville:

– Nuoriso kuuntelee mielellään. Meillä on hyvä nuoriso. Olen käynyt kouluissa puhumassa sotakokemuksistani. Nuoret kyselevät paljon. Eräässä koulussa oppilaat olivat tehneet ennakkoon 50 kysymystä. He kysyivät esimerkiksi miten pääsimme suihkuun ja mitä aamupalaa meillä oli. Suihkuun emme päässeet ja söimme silloin, kun saimme ruokaa. Kastoimme limppua kahvinkorvikkeeseen. Vaatteita sai vaihtaa, jos kuormassa oli puhtaita vaatteita. Se oli se korpielämä sellaista.

Hannes Tuovinen ei halua muistella sotaa liian yksityiskohtaisesti vaikka kokemukset ovat piirtäneet mieleen ikuisen jäljen. Hän selvisi sodasta fyysisesti haavoittumatta.

– Sota palaa kirkkaana mieleen, kun siitä kysytään.

Tuovinen teki työuransa maanviljelijänä kotitilalla Pohjois-Savossa. Hän toimi myös metsätöissä työnjohtajana. Opettaja Viena Mielikki Vuoriston kanssa yhteiselo kesti yli 60 vuotta. Heille syntyi poika Erkki, josta tuli menestyvä liikemies. Erkki asettui asumaan Nummelaan ja sai vanhempansakin muuttamaan Nummelaan vuonna 1988.

– Erkki oli kiireinen työssään. Nummelassa asuimme lähempänä toisiamme ja tapasimme useammin.

Hannes jäi leskeksi vuonna 2011.